10. Elämän ihmeitä

"Ulmita synnyttää!" isoäiti vastasi hätäisesti kantaen vesiastiaa vierashuonetta kohti. Dimar ryntäsi isoäidin perään.
"Onko jotakin mitä minä voin tehdä?" Ribute kysyi äidiltään joka istui Ulmitan vierellä kertoen milloin saa ponnistaa.
"Tuo lisää pyyhkeitä." Lica pyysi ja Ribute ryntäsi hakemaan mitä pyydettiin. Ribute ehti juuri ojentaa pyyhkeet äidilleen kun yksi elämän suurista ihmeistä tapahtui.
Korvia vihlova itku täytti huoneen. "Onneksi olkoon! Saitte komean pienen pojan!" isoäiti iloitsi antaessaan parkuvan lapsen äitinsä syliin. "Onpas potra poika!" isoäiti kehaisi.
Ulmita hymyili onnellisena. "Onnea kultaseni, sait pikkuveljen." Ulmita hymyili esikoiselleen. "Haluaisitko pidellä häntä?" Ulmita kysyi. "Se olisi mukavaa." Dimar vastasi hieman hämillään.
"Tue hänen päätänsä." Ulmita neuvoi nostaessaan pienokaisen Dimarin syliin. Ributen sydän oli pakahtua hänen katsellessaan tuota näkyä.
Dimar hymyili silmät säteillen kun pieni vauva pälyili häntä uteliaana vastasyntyneen siniset silmät loistaen.
"Äiti. Minä olen isoveli!" Dimar tokaisi innoissaan. "Niin olet. Ja tulet varmasti olemaan maailman paras sellainen!" Ulmita vastasi silmät onnesta vettyen.
"En ole nähnyt sinua noin onnellisena sen jälkeen kun viimeksi näit isäsi." Ulmita sanoi. "Äiti, voisimmeko me antaa hänelle nimeksi Hanek? Isän mukaan." Dimar kysyi.
"Loistava idea rakkaani! Hänestä tulee Hanek." Ulmita lupasi. Dimar hymyili hymyä jota Ribute ei uskonut koskaan häneltä näkevänsä. "Eikö olekin suloinen?" Dimar kysyi kääntyen Ributen puoleen.
"Todella ihana!" Ribute vastasi hymyillen kauneimpaa hymyään minkä hän osasi.
"Tiedätkä mikä päivä on huomenna isä?" Mercus karjaisi pamauttaen kotiovensa kiinni. "Tiedän tiedän, mutta katsohan tänne." Nazar kehotti.
"No mitä siellä nyt..." Mercus aloitti mutta hiljeni nähdessään pienen hieman kiemurtelevan käärön Dimarin sylissä. "Miten hienoa!" Mercus huudahti ja riensi katsomaan vastasyntynyttä.
"Hän on varmasti poika. On niin komean näköinen." Mercus tokaisi Dimarille. "Niin on. Minulla on pikkuveli!" Dimar vastasi innoissaan. Hänen hymynsä yllätti Mercuksenkin todenteolla.
Oli jo myöhä ja Ribute oli kovin väsynyt. "Minä menen nukkumaan. Onnea vielä kerran teille!" Ribute onnitteli ja poistui sitten huoneesta. Hän meni omaan huoneeseensa ja riisuutui.
"Oli kyllä hieno päätös päivälle." hän totesi itsekseen ennen kuin nukahti.

"Paljon onnea vaan! Paljon onnea vaan! Paljon onnea Ribute, paljon onnea vaan!" kajahti huuto Ributen unien sekaan.
Hän avasi silmänsä ja näki edessään koko perheensä, sekä Dimarin, Ulmitan ja pienen Hanek-vauvan. "Kiitos." Ribute hymähti hieroen silmiään.
"Miten sinä olet jo hereillä?" Ribute kysyi ihmeissään Mercukselta joka usein nukkui melkein iltapäivään saakka. "Isä lupasi opettaa minulle miekkailua ja jousiammuntaa heti kun herään." Mercus virnisti.
Ribute pudisti päätään. "No niin nuoret, nyt herkkupöytään!" isoäiti hoputti Ributen pukiessa housuja jalkaansa. Keittiöstä leijailli hurmaava tuoksu.
Pöytään oli katettu suuri täytekakku, leivonnaisia ja pipareita oli vaikka koko kylän tarpeiksi. Kaikki istuutuivat pöytään ja Mercus sekä pieni Jilan lohkaisivat itselleen suuren palan kakkua.
Ributea nauratti katsoa heidän kermaisia naamojaan. Myös pikkuinen Sani natusti hieman piparia. Ribute otti itselleen palan vastustamattoman näköistä murukakkua.
Hänen äitinsä ja isoäitinsä olivat varmasti maailman parhaita ruuantekijöitä.
"Isä joko mennään?" Mercus kyseli malttamattomasti. "Syö nyt ensin. Eikä vatsa täynnä jaksa miekkailla."  Nazar puuskahti suu täynnä kakkua. "Kiitos herkullisesta ruuasta." Ribute kiitti ja nousi pöydästä.
"Mihin sinä menet?" isoäiti kysyi. "Metsään. Karhu kutsui minut." Ribute vastasi. "Ahaa, faunaborin taitosi ovat nyt kypsyneet." isoäiti hymyili. "Niin on." Ribute vastasi hymyillen takaisin.
"Pidä hauskaa kultaseni." isoäiti toivotti kun Ribute lähti ulos. Kävellessään hän huomasi kylän pienellä hautausmaalla kolme kohollaan olevaa kumparetta jotka olivat kukkia tulvillaan.
Tänään oli pidetty symboliset hautajaiset krokkuksien kynsiin jääneille miehille. Omaisten olisi helpompaa jos heillä olisi joku paikka missä käydä muistelemassa läheisiään vaikka heistä ei mitään jäljelle jäänytkään.
Ajatus krokkuksista puistatti Ributea.
Ributea hieman ihmetytti miksi Mimfer kutsui hänet metsään. Hän oli kuitenkin innoissaan menossa tapaamaan karhua. Tyttö pysähtyi paikkaan jossa oli nähnyt karhun aijemmin.
Puskasta kuului rapinaa. "Hei Ribute, seuraa perässä." kuului mörisevä ääni joka kuului Mimferille. "Hauska tavata jälleen Mimfer." Ribute tervehti lähtien kävelemään karhun jäljessä.
Mimfer vei hänet syvälle metsässä olevalle aukiolle jolle oli kokoontunut runsaasti kaikkia metsän eläimiä. "Tässä on sankarimme!" Mimfer ilmoitti heidän saavuttuaan paikalle.
Paikalla oli jäniksiä, lintuja, oravia, hiiriä, peuroja, mäyriä ja paljon muitakin eläimiä, ja kaikki heistä tutkailivat Ributea uteliaina. "Sinä olet siis nykyinen faunabor?" yksi peuroista kysyi.
"Kyllä, taidan olla." Ribute vastasi hieman ujosti. "Mukavaa että viimein on joku ihminen joka taistelee myös meidän puolestamme." peura iloitsi.
Ribute saatettiin paikalle jolle oli aseteltu runsaasti marjoja sekä muita metsän herkkuja. Onneksi Ribute ei ollut ahminut vatsaansa täyteen kotona niin hän jaksaisi syödä myös hieman eläinten tuomia herkkuja.
Kaikki eläimet tutkailivat Ributea tarkasti. "Hei, minun nimeni on Nubu." sanoi Ributen vierelle ilmestynyt pieni suden pentu. "No hei Nubu, hauska tavata." Ribute hymyili suloiselle pennulle.
"Voisistko rapsuttaa minua korvasta kun en itse oikein taivu?" Nubu kysyi Ributelta hieman ujosti. "Totta kai voin." Ribute lupautui ja alkoi rapsuttaa Nubua korvasta.
Ributen ympärille alkoi ilmestyä useampia pieniä susia rapsutuksia kerjäämään ja pian tytöllä oli kädet täynnä töitä.
"Noh lapset, antakaa Ributen olla rauhassa. Tänään on sentään hänen juhlansa!" valkoinen susi sanoi istahtaen Ributen eteen.
"Hei Ribute, olen Tamira, laumani alfanaaras." kaunis valkoturkkinen susi esitteli itsensä ja tarjosi tassuaan. "Te ihmiset usein teette näin, ettekös?" Tamira kysyi.
"Totta. Erittäin hauska tavata sinut Tamira." Ribute sanoi kätellen sutta sydämellisesti. "Hyvä juhlaväki." kuului Mimferin matala ääni.
"Me olemme kokoontuneet tänään tänne toivottamaan uusi faunabor tervetulleeksi sekä juhlimaan hänen syntymäpäiväänsä." hän kertoi kaikkien kuunnellessa.
Ribute hymyili hämillään kaikkien kääntyessä katsomaan häneen päin. "Ja nyt hyvät ystävät, syödään!" Mimfer ilmoitti saaden kaikki ryntäämään ruuan kimppuun.
Ribute söi muutamia herkullisia marjoja ja yrttejä joita oli tuotu tarjolle mutta enempää hän ei jaksanut. Linnut lauloivat ja Ributelle kerrottiin jännittäviä tarinoita.
Hänellä oli todella hyvä mieli koska hän oli aina pitänyt eläimistä, nyt hän pystyi juttelemaan niiden kanssa kuin keiden tahansa. Aika kului todella nopeasti ja päivä alkoi kääntyä iltaa kohden.
"Anteeksi mutta minun täytyy nyt varmaan lähteä ettei perheeni huolestu." Ribute kertoi uusille ystävilleen. "Jos ikinä tarvitsette apuani jossain, olen kylässä." Ribute lupasi.
"Tiedät myös mistä meidät löytää." Mimfer hymyili. "Kiitos teille, minulla oli todella kivaa!" Ribute kiitti lähtiessään.
Ribute näki isänsä opettavan kaksosveljelleen jousiammuntaa saapuessaan kylään. "Miten menee Mercus?" Ribute kysyi veljeltään joka keskittyi tekemiseensä täysillä.
"Ihan hyvin." hän vastasi ja vapautti nuolen. Se viuhui kovaa vauhtia maalitaulua kohti ja osui sen reunaan. "Sehän meni hyvin." Nazar kehaisi poikaansa joka hymyili ylpeänä.
"Isä, saisinko minä koittaa?" Ribute kysyi. "No eihän meillä ole ollut tapana että naiset ampuvat jousella tai miekkailevat." Nazar vastasi ihmeissään.
"Ei kai se sentään tähtiin ole kirjoitettu!" Ribute kivahti hieman ärsyyntyneenä. "No, olkoon nyt sitten. Mercus, anna ase siskollesi." Nazar myöntyi.
"Et sinä kuitenkaan saa jousta edes jännitettyä." Mercus kiusoitteli siskoaan. "Älä aliarvioi minua!" Ribute hermostui veljelleen. Hän otti jousipyssyn ja laittoi nuolen sille.
Tyttö hengitti pari kertaa syvään ja jännitti sitten jousen. Mercus katsoi suu auki siskonsa ampuessa nuolen joka lensi suoraan keskelle maalitaulua. "Aloittelijan tuuria." Mercus tuhahti vähättelevästi.
"Haluatko että teen saman uudestaan?" Ribute kysyi tyynen rauhallisesti veljeltään. "Et varmasti pysty!" Mercus vakuutti. Dimarkin oli saapunut paikalle katsomaan mitä oli menossa.
Ribute vilkaisi nopeasti mieheen päin joka hymyili hänelle hieman. Ei niin että muut olisivat sen huomanneet, mutta Ribute tiesi Dimarin rohkaisevan häntä.
"Saanko isä ampua vielä toisen nuolen?" Ribute kysyi. "Ammu vain." Nazar vastasi hieroen leukaansa. Hän teki aina niin kun pohti jotakin. Ribute laittoi nuolen kohdalleen ja sulki sitten silmänsä.
Hän tunsi puun lämmön kädessään, aivan kuin ase olisi sykkinyt hieman. Tyttö hengitti ja jännitti jousen. Hän keskitti kaikki ajatuksensa maalitauluun ja vapautti sitten jousen.
Ilmassa viuhuen nuoli sinkaisi suoraan keskelle maalitaulua, vain muutaman millin päähän edellisestä nuolesta. Ribute katsahti Dimariin joka nyökkäsi hänelle.
"Mitäs sanotte?" Ribute huudahti ja iski aseen järkyttyneen veljensä käteen. "Olet luonnon lahjakkuus." kaksosten isä huoahti päästään pyörällä. "Olenkohan sitä myös miekkailussa?" Ribute kysyi virnistäen isältään. "Ribute, tule tänne. Minulla on asiaa." Dimar kysyi ennen kuin Nazar ehti vastata tyttärensä kysymykseen. "No, koitetaan sitä sitten joskus nyöhemmin." Nazar sanoi Ributelle ehkä hieman helpottuneen kuuloisena. "Ammuinko hyvin? Mihin me olemme muuten menossa?" Ribute kyseli Dimarin johdattaessa tyttöä kauempana olevan kukkulan luokse. "Ammuit hyvin. Kohta näet." Dimar vastasi lyhyesti.
Ribute päätti olla kyselemättä enempää tietäen että Dimarilta oli turha kysellä mitään jos hän ei ollut juttu tuulella. Heidän saavuttuaan kukkulan juurelle Dimar käveli pois polulta, kohti kivikkoa.
"Odota tässä." hän käski ja katosi sitten Ributen näkyvistä. Ribute katseli taivalle. Siellä näkyi jo muutama tähti. Samassa hän huomasi Dimarin kävelevän takaisin päin kantaen jotain pitkää, silkkiliinaan käärittyä esinettä. "Hyvää syntymäpäivää." hän mutisi tuskin kuuluvasti ojentaen esineen Ributelle. "Kiitos." tyttö kiitti ihmeissään. Hän veti kevyesti silkkiliinan pois esineen päältä. Tytön suu loksahti hämmästyksestä auki.
Ribute piti käsissään kauniisti työstettyä miekkaa jonka terään oli kirjailtu jotakin tuntematonta tekstiä. Sen kahvaan oli upotettu viisi jalokiveä. Sininen, punainen, vihreä, kirkas sekä violetti.
"Mistä olet saanut tämän? Miksi annat tämän minulle?" Ribute sopersi tuijottaen kaunista asetta kuin lumoutuneena.
"Kotona Kaborissa, naapurissamme asui vanha, hieman höpsähtänyt nainen. Kun olin pieni, tykkäsin vierailla hänen luonaan koska hän kertoi aina todella jännittäviä tarinoita.
Kun täytin 17-vuotta, hän antoi minulle tämän miekan ja sanoi 'Kun tapaat tytön joka täyttää 17-vuotta syksyllä, hänen hiuksensa ovat pitkät kuin villi joki ja hänen silmänsä säihkyvät kuin taivaan tähdet,
anna tämä miekka hänelle.' Lupasin tehdä niin. Olet ensimmäinen kuvaukseen sopiva henkilö. Joten, ole hyvä vaan." Dimar selvensi asiaa yllättyneelle Ributelle.
Tyttö punastui. "Tämä on upea." Ribute henkäisi ihastuneena.
"Kiitos!" tyttö kiljahti ja syöksyi Dimarin kaulaan.
"Kiva että pidät siitä." Dimar hymyili huomaamattomasti, rutistaen tyttöä itseään vasten.