18. Raskain sydämin

Ribute istui maassa tuijottaen lasittunein silmin eteensä.
Hänen päänsä oli tyhjä, hän kuuli vain sydämensä joka hakkasi kuin rumpu. Ribute ei reagoinut Dimarin istahtaessa hänen viereensä.
Dimar tarttui tyttöä olkapäistä ja nosti hänet hellästi ylös. Hän johdatti Ributen perheensä luo ja suoraan ehjään telttaan. "Nuku nyt. Minä olen tässä vierelläsi." Dimar totesi painaen tytön hellästi makuulle.
Ribute vaipui raskaaseen uneen.
Ribute heräsi hiestä märkänä. Hänen kurkkunsa oli kuiva kuin korppu ja hän haukkoi henkeään. "Mikä hätänä?" Dimar kysyi hänen viereltään.
"Juotavaa." Ribute kähisi. Dimar ojensi vesileilinsä tytölle joka joi siitä ahnaasti. "Tulisitteko tänne." Fhina kurkisti teltan ovesta. Nuoret menivät ulos teltasta.
Päivä oli jo valjennut täysin ja kaikki näytti päivän valossa hieman paremmalle. Leirin reunassa kohosi muutamia kumpuja joiden päälle oli kasattu risuja ja kiviä. Siellä makasivat menehtyneiden kyläläisten ruumiit. "Tulehan syömään." Fhina kehotti ohjaten pojantyttärensä nuotion vierelle. Isoäiti ojensi Ributelle lautasellisen höyryävää keittoa.
Tyttö närkki keittoaan haluttomana syödä. Lica yritti syöttää Heiligeniä joka otti hajamielisesti muutaman perunan.
Lapsi oli kuin haamu joka ei päässyt irti ruumiistaan, Ributen sisintä vihlaisi ja hän käänsi päänsä pois.
Ladilga istuui Mercuksen vieressä ja he jutustelivat hiljaa keskenään.
Ilmeisesti krokkuksien hyökkäys toi prinsessalle mieleen hänen kadonneen perheensä, koska hänen olkapäänsä lysähtivät ja hän painoi kasvonsa käsiinsä.
Mercus otti tytön hellästi kainaloonsa. Dimar istui äitinsä ja pienen veljensä vierellä. Ulmita söi keittoa Dimarin keinuttaessa veljeään sylissään.
"Miten voit?" Nazar kysyi istahtaen tyttärensä vierelle.
"Olen voinut paremminkin." tyttö mumisi tökkien porkkanaa lautasellaan. Isä kaappasi tyttärensä kainaloon ja rutisti häntä lujasti.
"Olet rakas minulle." Nazar sanoi hiljaa tyttärensä korvaan. "Sinäkin minulle isä." Ribute nyyhkäisi painaen kasvonsa isänsä jykevää rintaa vasten.
Ributelle hänen isänsä oli aina ollut suuri sankari. Hän arvosti isäänsä enemmän kuin ketään muuta, ihaili hänen pirteyttään ja kykyään toimia viisaasti tiukoissakin paikoissa.
Nazar oli myös todella oikeudenmukainen ja hänen kykynsä asettua muiden asemaan yllätti ihmiset aina uudelleen.
"Ribute, tulisitko tänne." isoäiti hymyili tytölle viittoen tätä tulemaan luokseen. Dimar laski veljensä äitinsä hoiviin ja tuli Fhinan ja Ributen luo.
"Aamuyön tapahtumat ovat järkyttäneet meitä kaikkia." Fhina huokaisi katsoen Ributen valkoisiin kasvoihin.
"Menetimme jälleen läheisiä ystäviämme niiden hirviöiden kynsiin. Mutta meillä on yksi etu jota kellään ei ole aijemmin ollut." isoäiti tokaisi.
Nuoret katsoivat isoäitiä ihmeissään. "Koskaan aijemin ei ole kuultu että elementtientaitajan miekka ja Valinin miekka olisivat olleet kantajillaan samaan aikaan.
Kuten aikaisemmin huomasimme, myös elementtientaitajan miekka kykenee surmaamaan krokkuksen kuten Valinin miekka." isoäiti selitti.
Kylmät väreet luikertelivat Ributen selkäpiitä pitkin ja hän muisti vaatteidensa olevan yhä krokkuksen tahmeassa, vihreässä veressä.
"Jostain syystä krokkukset toimivat yhteistyössä Chicarolin miesten kanssa, ja yhdessä he ovat karmea yhdistelmä. Krokkuksien avulla Chicarol saa käännytettyä ihmisiä yhä enemmän Unikalaisiksi.
Se, mitä tässä yritän selittää, ei ole helppo sanoa." Fhina huokaisi ottaen nuorukaisten kädet omiinsa.
"Minusta tuntuu että teidän on lähdettävä aarnikotkienne kanssa etsimään lohikäärmeitä." isoäiti huokaisi. Ribute vavahti.
"Miettikkää asiaa vielä ihan rauhassa, ei tässä mikään kiire ole." Fhina sanoii vienosti hymyillen ja jätti sitten nuoret kahdestaan.
"Minusta meidän pitäisi tehdä kuten isoäiti sanoi." Dimar totesi.
"Jättää kaikki läheiset tänne kuolemaan sillä aikaa kun itse hihhuloimme pitkin maita ja mantuja etsimässä lohikäärmeitä joiden olemassaolosta ei ole edes varmuutta!" Ribute kiljaisi kiihtyneenä.
"Jotakin on tehtävä! Jos krokkuksia olisi ollut enemmän, olisi hautojen määrä nyt kaksinkertainen!
Voimme tietysti kuolla täällä muiden joukossa tekemättä mitään, tai lähteä ja edes yrittää tehdä jotakin." Dimar ärähti katsoen Ributea tulisesti.
"Häivy silmistäni." tyttö sihahti ja puhalsi kaulallaan roikkuvaan pilliin. Bhamaru lehahti paikalle kuin salama pöllyttäen kuivia lehtiä ympäriinsä.
Ribute hyppäsi aarnikotkan selkään ja yhdessä he sujahtivat taivaalle. "Mikä on Ribute, vaikutat epätoivoiselle?" Bhamaru kysyi aistiessaan selvästi ratsastajansa tunteet.
"Kaikki on aivan sekaisin. Kyläläisiämme on kuollut, ja loput ovat hädintuskin hengissä.
Nyt minun ja tuon rasittavan idiootin pitäisi jättää rakastamani ihmiset ja lähteä etsimään lohikäärmeitä." Ribute selitti kiihdyksissään.
"Ymmärrän. Sinun on silti katsottava asiaa muidenkin kannalta. Krokkuksien määrän on sanottu kasvavan jatkuvasti, ettekä te, sinä ja Dimar, miekkoinenne kohta enää pärjää niin suurelle määrälle.
Lohikäärmeet surmaisivat ne hirviöt viimeiseen suomuun saakka." Bhamaru selitti.
"Miksi minun pitää lähteä?" Ribute kysyi ja hänen äänensä muuttui nyyhkäisyksi.
"Koska olet faunabor, sinulle on säädetty suuri kohtalo. Onneksi sinun ei tarvi täyttää sitä yksin." Bhamaru sanoi.