3. Tarinointia
Dimar ja Ribute palasivat kylään missä ilonpito oli ylimmillään. Musiikki soi ja ihmiset tanssivat ja nauttivat elämästään sekä loppukesän viimeisistä lämmöistä.
Kylän Viisas tanssitti siskoaan joka nauroi onnellisena. "Ihan kuin nuorena." hän kikatti ja halasi veljeään.
"Pian kaikki kokoontuvat nuotion ympärille kertomaan tarinoita." Ribute sanoi Dimarille.
"Liitytkö seuraan?" hän kysyi tältä. "Kai minä voin." kuului välinpitämätön vastaus. Ribute kohautti olkiaan ja meni jo valmiiksi nuotion ääreen istumaan.
Pian kaikki kyläläiset olivat nuotion ympärillä lukuun ottamatta pienimpiä jotka olivat tässä vaiheessa iltaa jo nukkumassa.
"Kiitos taas kerran ratkiriemukkaasta sadonkorjuu juhlasta!" Viisas kiitti kaikkien tultua nuotion ympärille. "Olen myös onnellinnen että vieraamme Ulmita ja Dimar Pokrus ovat hengissä. Toivottavasti heilläkin on ollut hauskaa järkyttävien kokemuksiensa jälkeen."
"Kyllä on, kiitos teille kaikille." Ulmita vastasi hymyillen kiitollisena. "Taas kerran on vuorossa tarinoiden kertominen. Saanen aloittaa?" Viisas jatkoi.
Kaikki antoivat ilomielin puheenvuoron kylän Viisaalle, koska tiesivät tämän tarinoiden olevan erittäin mielenkiintoisia. "Kuinka moni tietää miksi me asumme täällä Hiorissa?
Täällä mistä on pitkä matka kaikkialle? Kylässä jonka sijaintia kukaan ei tiedä?" vain muutaman kylän vanhimpien asukkaiden kädet kohosivat.
"Minäpä kerron teille miksi. Kauan sitten eli hirmuvaltias Qarius, jonka pojanpoika on muuten Chicarol. Qarius levitti tuota hirveää uskontoa, Unikaa ja tapatti jokaisen joka ei siihen uskonut.
Esimerkiksi siskoni miehen, eli Nazarin isän ja minun rakkaan vaimoni Suniran. Meistä kasaantui joukkio ihmisiä jotka vastustivat Qariusta ja hänen typerää uskontoaan.
Halusimme elää rauhassa ja toteuttaa omaa uskontoamme, emme pelätä että meidät tapettaisiin vääräuskoisina. Niimpä pakenimme ja löysimme tämän laakson. Kuten monet teistä varmaan tietävätkin,
meidän uskontomme on Oaka. Kunnioitamme luontoa ja sen antimia, käytämme vain sen minkä tarvimme. Kaikki mitä tarvitsemme, tarjoavat Diaela ja Zikor meille.
Jo sukupolvien ajan olemme eläneet täällä suojattua ja rauhaisaa elämää. Ilman Unikalaisten varjoa päällämme." Viisas lopetti tarinansa ja kaikki taputtivat hänelle.
Ribute sai tietää paljon asioita joita ei ollut tiennyt aikaisemmin. Hänen kuvansa maailmasta oli kuluneena päivänä muuttunut hyvin paljon.
"Saisinko minä nyt vuorostani kertoa tarinani?" kysyi isoäiti kyläläisiltä. Kaikki myöntyivät innoissaan hänen pyyntönsä, koska hänen tiedettiin kertovan veljensä tapaan erittäin mielenkiintoisia tarinoita.
"Olen kuullut teidän nuorten usein sanovan toisillenne `Kumpa krokkus veisi sinut!` Vai olenko täysin väärässä?" isoäiti aloitti kysyen. Ihmiset alkoivat höpistä myöntävästi
ja monet nuorukaiset painoivat katseensa maahan. "Minäpä kerron teille hieman krokkuksista ja siitä kun olin nuori. Moni teistä ei luultavasti edes usko krokkuksien olemassa oloon, mutta niitä oli olemassa.
Silloin kun minä olin pieni ei hämärän laskeuduttua saanut liikkua ulkona ollenkaan, koska krokkukset liikkuivat lähistöllä ja söivät kaiken mikä eteen tuli.
Useat hevosemme, koiramme ja jopa ystävämme joutuivat näiden hirviöiden kynsiin. Kaikki pelkäsivät noita hevosta suurempia, kaksipäisiä lisko-olentoja. Eräänä päivänä kaupunkiin ilmestyi nuori mies,
Valin nimeltään, lohikäärmeensä Sahmorin kanssa. Kyllä, uskokaa tai älkää, lohikäärmeen! Hän lensi sillä taivaalla ja lohikäärme kärvensi tulellaan kaikki krokkukset.
Hänellä oli miekka joka poltti noiden kamalien liskohirviöiden ihon, ja lopulta hän puhdisti koko Astrun krokkuksista. Valin antoi miekkansa minulle ja käski minun pitää siitä hyvää huolta.
Joskus vielä tulisi aika jolloin tarvittaisiin uutta lohikäärmeratsastajaa. Miekka tietäisi kyllä koska sellainen osuisi kohdalle. Siitä saakka olen kuljettanut Valinin miekkaa mukanani odottaen uuden lohikäärmeratsastajan saapuvan. Vielä hän ei ole tullut. Kaikenlisäksi myös lohikäärmeet vetäytyivät eroon ihmisistä huomatessaan kuinka itsekkäitä, vallanhimoisia ja ilkeitä suurin osa on."
isoäiti lopetti ja hymyili veljelleen.
Viisaan ja isoäidin kerrottua tarinansa alkoivat kylän miehet kertoa liioiteltuja metsästystarinoita jotka eivät kiinnostaneet Ributea pätkän vertaa.
Mercus sen sijaan kuunteli silmät innosta kiiluen. Ribute päätti mennä katsomaan Ghagrosta ja kylän muita hevosia laitumelle. "Hei kultaseni." Ribute tervehti hevosta joka oli tullut häntä jo vastaan.
"Minä olen aivan sekaisin. Tämän päivän aikana on selvinnyt niin paljon asioita. Isoisäni on tapettu, Dimarin isä on tapettu. Niin, Dimar on muuten kunnossa. Kiitos valtavasta avustasi rakas.
Ilman sinua hän olisi varmaan menehtynyt ja minä olen alkanut..." taaempaa kuului rasahdus saaden Ributen jättämään lauseensa kesken.
"Kuka siellä?" Ribute kysyi ääni väristen. Tarinat krokkuksista saivat hänen mielikuvituksensa laukkaamaan nopeammin kuin Ghagros ikinä. Kuului uusi rasahdus, tällä kertaa lähempää kuin viimeksi.
Ribute alkoi sormet jäykkinä tavoitella veistään joka oli tarkoitettu yrttien leikkaamiseen, ei itsepuolustukseen.
Hän näki jonkin liikkuvan silmäkulmassaan ja ennen kuin tyttö ehti reagoida, se hyökkäsi hänen kimppuunsa.
Tällaista tällä kertaa!
