4. Yllätyshyökkäyksiä ja kipua

Ribute kiljaisi kauhuissaan kuin olento hyökkäsi hänen päälleen kaataen hänet maahan.
Ghagros laukkasi pelästyneenä muiden hevosten luo. Ribute kuuli naurua. Iloista naurua, naurua joka ei ollut päässyt ilmoille aikoihin.
Nyt se lensi kuin joutsenet läpi ilman ja sai tytön pelon hälvenemään. Ributen toivuttua alkujärkytyksestä hän huomasi että mikään ei enää pitänyt häntä maassa.
Hän ponnahti ylös ja katseli ympärilleen. "Et sinä kyllä järin nopea ole." kuului tuttu ääni puiden lomasta. "Dimar!" Ribute kiljaisi helpottuneena.
"Sinäkö kimppuni hyökkäsit?" tyttö huudahti ja hänen helpotuksensa vaihtui kiukuksi.
"Isäni opetti minulle muutamia kikkoja ollessaan elossa. Ajattelin hieman verestää taitojani ja sinä olit sopivasti paikalla." poika sanoi hymyillen vinosti. Se oli ensimmäinen kerta
kun Ribute näki nuorukaisen hymyilevän. Tyttö risti kädet rinnalleen ja käänsi selkänsä pojalle niin nopeasti että hänen pitkät hiuksensa tekivät komean kaaren ilmassa.
"Kuulin kun puhuit hevosellesi." Dimar pamautti. Kylmät väreet kiipesivät riputen varpaista kutitellen vielä päänahkassakin. "Entä sitten?" tyttö tiuskaisi peittäen nolostumisensa.
"Olisin halunnut tietää mitä sinä olet alkanut mutta kuivat oksat pilasivat sen." Dimar sanoi. Ribute huomasi hänen silmissään veikeän pilkahduksen eikä uskonut että ne olivat edes sen tympeän Dimarin silmät kehen hän oli tutustunut. "Haluatko että opetan sinua miekkailemaan ja ampumaan jousella?" Dimar kysyi Ributelta ja hän havahtui ajatuksistaan.
"Mitä?" tyttö ähkäisi eikä ollut edes varma kuuliko Dimarin sanat oikein. "Kysyin että haluatko että opetan sinua miekkailemaan ja ampumaan jousella?" poika toisti kysymyksensä.
"Miksi et opeta vaikka Mercusta?" tyttö kysyi hämmentyneenä. "Ei meidän kylässämme ole tapana että naiset osaavat käyttää mitään muuta kuin yrttiveistä." jatkoi hän.
"Etkä näköjään osaa käyttää sitäkään." Dimar sanoi naurun särinä äänessään jatkaen "Enkä halua opettaa Mercusta siksi että hän on mielestäni tyhmä.
Sitä paitsi isäsi alkaa opettaa häntä itse lähiaikoina. Kuulin hänen sanovan niin." Ribute mietti hetken itsekseen. Mercus ja muut kylän itseään täynnä olevat nuoret miehet olivat sitä mieltä
että naisista ei ollut mihinkään muuhun kuin lapsia paimentamaan ja ruokaa tekemään. "Minä näytän heille." Rubite päätti itsekseen.
"Kyllä, olisi mukavaa jos opettaisit minua." hän sanoi Dimarille ja hymyili säteilevästi. "On jo myöhä, pitäisi varmaan mennä nukkumaan." Ribute sanoi ja lähti kävelemään kotiaan kohti.
"Haluatko että näytän sinulle vierashuoneen?" hän kysyi Dimarilta. "Näytä vain." nuori mies vastasi ja tunteeton maski oli jälleen hänen kasvoillaan.

Kaikki olivat vielä ulkona kaksikon mennessä taloon. "Tule, vierashuone on täällä." Ribute viittilöi Dimaria seuraamaan. Hän avasi oven joka johti tilavaan kauniiseen huoneeseen.
Huoneessa oli kaksi sänkyä ja niiden molempien vieressä pienet yöpöydät joiden päällä oli kynttilät. Suuresta ikkunasta näki metsään päin.
"Toivottavasti kelpaa." Ribute sanoi katsoen Dimaria. "Tämä on ihan hyvä." hän vastasi. "Minä menen nyt nukkumaan. Hyvää yötä." Ribute sanoi ja poistui huoneesta.
Hän meni omaan huoneeseensa ja alkoi riisuutua. Hän letitti hiuksensa pitkäksi paksuksi palmikoksi etteivät ne olisi aamulla niin sekaisin. Tyttö veti yöpaidan päälleen ja kävi sänkyynsä.
Ennen nukahtamistaan Ribute kuuli kun muut tulivat sisälle.
Yöstä tuli levoton. Ribute pyöri sängyssään nähden unia missä hän oli krokkusten saartama. Ne raatelivat Ghagrosta ja ajoivat hänen pikkusiskojaan takaa.
Yksi niistä juoksi häntä kohti, kaatoi hänet maahan. Hänen oli vaikea saada ilmaa.
Ribute heräsi hiestä märkänä ja ennen kuin ehti kunnolla edes avata silmänsä hän tunsi käden suullaan.  
"Shh, älä huuda. Pukeudu." hän kuuli äänen muttei nähnyt sen lähdettä. Ribute räpytteli silmiään ja huomasi edessään olevien kasvojen kuuluvan Dimarille. Pimeässä huoneessa oli vaikea erottaa mitään.
"Miksi sinun täytyy aina säikyttää, mikset voi käyttäytyä kuten kunnon ihmiset?" Ribute vinkaisi. "Älä valita vaan pue ja tule." Dimar komensi. Mitään sanomatta mutta vihaisia katseita nuorukaiseen luoden
Ribute pukeutui ja hiipi tämän perässä ulos. "Sinun täytyy olla valmis mihin aikaan tahansa. Sen takia olemme täällä tähän aikaan." Dimar selitti ennen kuin Ribute oli ehtinyt edes miettiä asiaa kunnolla.
"Selvä." Ribute vastasi yrittäen karistaa unen rippeitä silmistään. Dimar johdatti unisen naisenalun metsään. Yhtäkkiä Ribute huomasi olevansa yksin.
"Dimar, missä olet?" hän kysyi ääni väristen. Kuului kahinaa. Ribute käännähti äkkiä ääntä kohden. "Tule esiin, tämä ei ole hauskaa!" tyttö kiljaisi yrittäen saada pelon väreen nieltyä äänestään.
Kuului jälleen kahahdus ja Ributea kohden hyökättiin. Hän väisti ja hyppäsi hyökkääjän päälle. Hyökkääjä teki äkkinäisen liikkeen ja Ributen ote kirposi.
Hän lensi selälleen kylmälle maalle. "Paremmin se meni kuin aijemmin." Dimar totesi ja hieraisi punertavaa kaulaansa. Raivoissaan Ribute ponkaisi ylös maasta ja syöksyi Dimarin kimppuun.
Ketterästi nuorukainen väisti tytön raivon ja kaatoi tämän maahan. Hän istahti hajareisin tytön päälle ja piti tätä yhdellä kädellä ranteista kiinni. Avuttomana Ribute sihisi ja sätki Dimarin alla.
Lopen uupuneena Ribute viimein luovutti ja huohotti vain hengästyneenä maassa. "Älä koskaan päästä vihollista yllättämään." Dimar sanoi. "Muuten peli on menetetty."
Dimar nousi ylös tytön päältä ja nykäisi hänetkin ylös maasta. "Katso nyt minun vaatteitani." tyttö murahti pyyhkien mutaa housuistaan ja puserostaan.
"Henkesi on paljon tärkeämpi kuin vaatteesi." Dimar vastasi tajuamatta ensin mitä sanoi. Ributen silmät levisivät mutta ennen kuin hän ehti sanoa mitään, heitti Dimar pitkän kepin hänelle.
"Kuvittele että tämä on miekka." hän sanoi. "Tee perässäni." Dimar alkoi huitoa ilmaa puukepukallaan. Ributesta se näytti lähinnä huvittavalle mutta hän yritti matkia perässä.
Hän huitaisi oikein kovaa mikä aiheutti sen että keppi lipesi hänen kädestään lentäen Dimaria melkein päähän. Mitään sanomatta Dimar antoi kepin takaisin tytölle ja käski hänen tehdä uudestaan.
Hetken katseltuaan hän sanoi "Koita nyt torjua minun iskuni."
Ribute yritti sinnikäästi torjua omalla kepillään Dimarin kepin sivallukset mutta pian Dimarin keppi osui Ributea kipeästi kylkeen saaden hänet putoamaan polvilleen.
Hän keräsi voimansa ja nousi ylös yrittäen olla näyttämättä nuorelle miehelle kuinka kovasti häneen sattui. "Jatketaanko?" mies kysyi. Ribute nyökkäsi haluamatta puhua
koska hänen äänensä olisi paljastanut Dimarille liikaa. Dimar alkoi taas käyttää keppiä kuin miekkaa ja Ribute teki parhaansa torjuakseen iskut.
Seuraava isku pamahti polvitaipeeseen saaden tytön jalat pettämään hänen altaan. Tällä kertaa kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä eikä hän voinut enää estää Dimaria näkemästä niitä.
"Anteeksi, en ajatellut että tyttöjä sattuu noin herkästi." Dimar sanoi oikeasti pahoillaan. "Älä vähättele minua sen takia että olen tyttö!" Ribute karjaisi saaden läheisessä puussa istuskelevan pöllön lehahtamaan säikähtyneenä pakoon. Tärisen tyttö nousi ylös. "Koitetaan, vielä kerran." hän tokaisi vaikka häneen koski todella paljon. Vastahakoisesti Dimar suostui. Tällä kertaa Ribute torjui joka iskun
ja sai vielä iskettyä Dimaria kepillään selkään todella lujaa. Mies painui rajusti puuskahtaen kaksin kerroin.
Lopen uupuneena Ribute rojahti maahan ja jäi siihen makaamaan. "Oletko kunnossa?" kantautui ääni jostain kaukaisuudesta.
Ribute häilyi tajunnan rajamailla, mustat varjot tanssivat hänen silmissään ja veri kohisi hänen päässään niin kovaa että korviin sattui. Tyttö kääntyi kyljelleen ja oksensi.
Hänen kurkkuaan poltti ja hänen vatsansa kääntyi ympäri ainakin kahdesti.
Hän tunsi kuinka hänet nostettiin ilmaan ja sitten hänen tajuntansa hämärtyi kokonaan.

Tässä tämä, ollos hyvät!