Dimar ja Ribute seisoivat linnan porteilla. Auringon viimeisten säteiden häikäistessä linnan takaa, näytti linna jotenki uhkaavalle.
Punainen tähti irvisti inhottavasti linnan valkeutta vasten. "Yritä käyttäytyä normaalisti." Dimar sanoi Ributelle. Miehen ääni kaikui pelottavasti metallisen kypärän sisällä.
"Miten minä voin käyttäytyä normaalisti tässä ylisuuressa, painavassa haarniskassa?" Ribute kysyi kipakasti mieheltä joka ei välittänyt tytön protestoinnista.
Ribute kuitenkin keskittyi täysin ja lopulta uskoi saaneensa kävelynsä näyttämään sille kuin hän olisi tottunut tallustamaan raskas haarniska päällään. Yhdessä kaksikko astui linnan pihalle.
Pihalla käyskenteli muutamia sotilaita, mutta he eivät kiinnittäneet mitään huomiota Ributen ja Dimarin kävellessä linnaan.
Ributen hieman outo askellus saattoi mennä sen piikkiin että hänen luultiin olevan humalassa. Ribute katseli ympärilleen ihaillen upeasti sisustettua linnaa.
Sen raskailla seinillä roikkui useita kauniita seinävaatteita joiden aiheena oli suurimmilta osin luonto ja eläimet. "Lopeta." Dimar komensi napakasti huomatessaan tytön pällistelyn.
Ribute havahtui ajatuksistaan juuri ennen kuin heitä vastaan kävelevä soturi pysäytti heidät. "Minne matka?" tämä kysyi. "Vahtimaan vankeja." Dimar vastasi matalalla äänellään.
"Hyvä. Nykyisten vahtien onkin hyvä päästä viettämään vapaa aikaansa vielä kun pubi on auki." sotilas naurahti. "No, menkäähä siitä sitten." sotilas sanoi matkaansa jatkaen.
"Se meni helposti." Ribute supatti Dimarille. "Älä vielä riemuitse." mies vastasi nopeuttaen askeliaan.

 

Hetken linnassa tallusteltuaan Dimar huomasi portaat jotka johtivat alaspäin. Ribute hytisytti kävellä pimeässä, kostean hajuisessa kellarikerroksessa jossa vilisi rottia.
Seinillä oli soihtuja. "Vahdin vaihto." Dimar sanoi tyrmän edessä istuville vartoille jotka olivat syventyneet pelaamaan jotakin noppapeliä. Toinen vartoista nosti katseensa.
"Mikäs tuo tuollainen miekka on?" hän kysyi katsahtaen Dimarin vyötäisillä nahkaisessa tupessaan roikkuvaa Valinin miekkaa.
"Takavarikoin sen tänään madolta." mies vastasi kuin olisi oikeasti ollut yksi Chicarolin sotilaista. Miehet nauroivat ivallisesti.
"Hyvä! Ei heillä mitään noin hienoa kuulu ollakkaan." toinen heistä sanoi. "Pitäkää hauska vahtivuoro." hän jatkoi nousten ylös kiviseltä lattialta.
"Mikset sinä sano mitään?" sotilas kysyi Ributelta joka seisoi Dimarin vierellä kuin puupökkelö. "Hänen kurkkunsa on kipeä. Hän joi todella vahvaa viinaa eilen." Dimar kiirehti sanomaan.
Ribute päästi suustaan epämääräistä korinaa Dimarin sanojen vakuudeksi. "No, ei matojen kanssa sanoja tarvikkaan. Voi heitä piestäkin." toinen sotilaista sanoi ja taas miehet räjähtivät vastenmieliseen nauruun. Ributea inhotti. Viimein sotilaat poistuivat. Ribute kuuli heidän keskustelevan kävellessään siitä miten he voisivat parhaiten nöyryyttää matoja.
Tyttö käänsi katseensa tyrmässä lojuvaan kuningasperheeseen. Kuningas lohdutti itkevää kuningatarta prinssin kävellen edestakaisin tyrmässään kuin vangittu villieläin.
Heidän ennen niin loisteliaat vaatteensa olivat kuluneet värittömiksi. "Dimar, en näe avaimia missään." Ribute ehti hätääntyä katsellen ympärilleen. "Totta." Dimar sanoi katsellen ympärilleen.
"Sinullahan on elementtientaitajan miekka." Dimar muistutti tyttöä joka oli ehtinyt melkein vaipua epätoivoon. "Aivan!" Ribute huudahti säikähtäen omaa ääntään joka kaikui hänen kypäränsä sisällä.
Kuningasperhe ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota, he olettivat Dimarin ja Ributen olevan vain vartioita muiden joukossa.
Ribute keskittyi ajattelemaan tulta, räiskyvää nuotiota, sen värejä ja lämpöä. Hän veti miekan tupestaan ja painoi sen tyrmän kaltereita vasten.
Kipinät ryöppysivät ympäriinsä, mutta kalteri ei antanut periksi. "Mitä sinä oikein teet?" prinssi havahtui ravaamiseltaan.
"Yritämme pelastaa teitä!" Dimar sihahti nostaen sormen kypäränsä eteen hiljaisuuden merkiksi. "Ei toimi!" Ribute vinkaisi laskien miekan maahan.
"Koita jotakin muuta keinoa." Dimar ehdotti. Hetken Ribute tuumi mitä tekisi, ja alkoi sitten ajatella vuoria ja kukkuloita. Niiden matalia ja käkkyräisiä puita, niiden pilviin kohoavia huippuja.
Tyttö painoi miekkansa maahan ja samassa maa kaltereiden alla alkoi kohota. Tiilet halkeilivat ja ylöspäin puskeva maa nosti kaltereita ylöspäin.
"Mahdutteko tuosta?" Ribute kysyi nyökäten kaltereiden ja lattian väliin kohonnutta rakoa. "Emmeköhän." prinssi arveli alkaen ryömiä raosta.
Hänen paitansa repeytyi ja kalterit raapivat naarmuja hänen selkäänsä, mutta hän ei välittänyt. "Äiti, tule." prinssi kehotti viittoen kädellään. Kuningatar ryömi kolosta paljon helpommin.
Hän oli hoikka ja kaunis nainen, mutta nyt hänen kasvonsa olivat lian ja surun tahrimat. Viimeisenä aukosta ryömi kuningas. "Nyt nopeasti!" Dimar käski ja he lähtivät juoksemaan pois tyrmästä.
He eivät päässeet pitkällekkään kun heitä vastaan käveli yksi sotilas. "Mitä helvettiä?" mies ärähti syöksähtäen Dimaria kohti. Tulinen miekka sivalsi miehen haarniskaa kuin sulaa voita ja Dimarin miekka olikin pian läpi miehen vatsasta. Ribute yökkäsi Dimarin vetäessä miekkansa ulos. "Ei ole aikaa tuolle." hän komensi kalpeaksi valahtanutta tyttöä.
Kuningasperhe oli heikossa kunnossa monen viikon tyrmässä lojumisen jäljiltä, joten he eivät voineet edetä kovin nopeasti.
"Ota minusta tukea." Ribute kehotti kuningatarta jonka jalka oli selvästi loukkaantunut. "Kiitos." nainen sanoi yrittäen hymyillä. Tyrmästä ylös päästyään joukkio kohtasi lisää sotilaita.
He hyökkäsivät Dimarin kimppuun joka yritti parhaansa mukaan torjua iskut. "Auta!" mies huusi Ributelle joka seurasi tapahtumaa järkyttyneenä.
Tytön vatsa oli kuin kivi ja hänestä tuntui kuin hän olisi kantanut valtavaa taakkaa harteillaan. Yksi sotilaista sai Dimarin kaadettua maahan. Hän kohotti miekkansa iskeäkseen sen miehen rinnan läpi.

 

"Ei!" Ribute kiljaisi huitaisten miekallaan sotilaita kohti. Arvaamatta hänen miekastaan suihkusi valtava tulisuihku ja pian sotilaiden haarniskat alkoivat sulaa.
Kuningasperhe katsoi tätä kaikkea hämmentyneenä. "Käyttäkää kaikki voimanne mitä teiltä löytyy!" Ribute huusi heille kaivaen pilliään esiin haarniskansa kätköistä.

Pihalle päästyään Dimar ja Ribute kutsuivat aarnikotkat paikalle. Joka puolelta lähestyi mustaan haarniskaan sonnustautuneita miehiä jotka yrittivät estää kuningasperheen paon.
Bhamaru ja Dikabum saapuivat juuri kuin lähimmät sotilaat olivat saavuttaa karkurit. Sukkelasti prinssi nosti äitinsä Bhamarun kyytiin Ributen taakse ja hyppäsi sitten itse perässä.
Dimar auttoi kuninkaan Dikabumin selkään ja he pinkaisivat taivaalle jättäen jälkeensä useita vihaisesti kiroavia sotilaita.

Helpotuksesta huojentunut joukkio lensi Miregran mökille. Nainen oli pihalla jo heitä vastassa. Noita auttoi linkuttavan kunigattaren sisään, prinssi ja kuningas jaksoivat juuri ja juuri kävellä mökkiin omin voimin.
Ziir oli jo asettanut pannullisen vettä kiehumaan tulen ylle.

"Juokaahan tästä." Miregra kehotti kuninkaallisia kaataen höyryävää vettä kuppeihin heidän eteensä. "Se saa olon hieman paremmaksi." noita selitti isthataen itsekin pöydän ääreen.
"Ziir, toisitko puhdistusvälineet." hän pyysi huomattuaan kaltereiden tekemät jäljet prinssin selässä. Ketterästi pörröinen olento kiipeili pitkin seinällä rönsyileviä hyllyköitä.
"Anteeksi jos olen töykeä, mutta mikä tuo on?" kuningas kysyi Miregralta. "Se on pallomarsuli. Hassua pientä kansaa jotka ovat tarkkoja saappaistaan." Miregra vastasi naurahtaen.
"Puhdistusvälineet tässä olis ny." Ziir sanoi kiiveten Miregran polvelle. "Kiitos." nainen vastasi ojentaen karvapallolle keksin pöydältä.
"Näytähän vähän selkääsi prinssi."  noita sanoi kumartuen miehen puoleen.
"Turha käyttää enää titteleitä. Chicarolin miehet humpuukiuskontoineen syöksivät meidät jo vallasta." prinssi tuhisi kiskoen repaleista paitaa päältänsä.
"Itseasiassa Unika ei ole humpuukia. Universumin Luoja on olemassa. Tosin hänen oikea nimensä ei ole Universumin Luoja, vaan Universalam.
Hän on hyvin julma jumala joka haluaa alistaa ihmiset lampaikseen.
Eikä Chicarol ole hänelle sukua, luultavasti Universalam uskottelee hänelle niin saadakseen hänet tekemään mitä haluaa." Miregra selitti puhdistaen prinssin selkää.
"Mutta myös Oakan jumalat Zikor ja Diaela ovat todellisia. He ammentavat voimaa luonnosta, toivovat ihmisten kunnioittavan ja pitävän siitä huolta.
Esimerkiksi minä saan heiltä usein apua taioissani. Sitten on vielä kolmas uskonto, Kiamar. Sen jumalana toimii Jymiar. Hän antaa ihmisten tehdä mitä he haluavat ja on muutenkin melko välinpitämätön jumala. Hän on oikeastaan vetäytynyt toimettomaksi sen jälkeen kun Astru luotiin." noita selitti kääntäen katseensa vuorotellen jokaiseen paikalla olijaan.
"Myös olemassa on jumala Limagun-Yun-Zagarotsh!" julisti pieni Ziir pöydältä. "Hän meidän suuri on jumala. Hänen kunnia." pallomarsuli julisti tömisyttäen pieniä saappaitaan.
"Niin. Myös pallomarsulien jumala on olemassa." Miregra sanoi yrittäen kuullostaa vakuuttavalta vaikka häntä nauratti.
"Ovatko nuo kaikki jumalat oikeasti olemassa?" Ribute kysyi ihmeissään noidalta joka hämmensi jotakin ruokaa nuotion yläpuolella.
"Kyllä. Maailmassa on olemassa useita jumalia, toiset voimakkaampia kuin toiset." Miregra vastasi nostaen padan pois liedeltä.
"Onko kellään nälkä?" hän kysyi hymyillen kantaessaan suuren padallisen keittoa pöytään. Vastausta odottamatta noita kauhoi ison lautasellisen lihakeittoa jokaisen eteen.
Myös Ziir sai oman pienen lautasellisensa.

 

"Mitä aiotte nyt tehdä?" Ribute kysyi kuningattarelta joka söi keittoaan liioitellyn hillitysti vaikka hänen kasvoistaan näki hänen olevan nääntymäisillään nälkään.
"En ole oikein miettinyt vielä." hän vastasi surullisen oloisesti. "Ette voi jäädä tänne. Kiinni jäämisen riskinne on liian suuri." Dimar totesi karkeaan tapaansa.
"En ole muuten esitellyt itseäni. Olen Ribute." tyttö sanoi niiaten kohteliaasti. "Minä olen Dimar." mies mutisi keittoaan katsoen.
"Ja minä Miregra." noita sanoi hymyillen kauniisti. "Minä olen Yalada." kuningatar esitteli itsensä. "Minä olen Geroid ja tässä on poikani Thior." kuningas esitteli itsensä sekä poikansa.
"Ja olen samaa mieltä kuin Dimar. Meidän ei ole turvallista olla täällä." Geroid huokaisi.
"En vain teidä yhtään mihin meidän pitäisi mennä." kuningas huokaisi. "Minulla olisi idea." Ribute aloitti.