15. Salainen prinsessa

"Olisiko tuo hyvä leiriytymispaikka?" Dimar kysyi kierrellen Dikabumin kanssa kehää alueen yläpuolella.
"Kelpaa minulle." Ribute vastasi Bhamarun kiitäessä jo maata kohti. He laskeutuivat kuusikon suojaamalle alueelle jonka läpi kiemurteli pieni puro.
Ribute laski reppunsa maahan. "Otatko sinä ensimmäisen lentovuoron?" Dimar kysyi alkaen purkaa huopia repusta.
"Sopii." tyttö vastasi ja kiipesi samantien takaisin Bhamarun selkään.
"Ei sittenkään ollut haitaksi että Ulmita pynttäsi meidät vaatteisiin kuin kolmivuotiaat." Ribute puheli hyisellä taivaalla.
"Talvi on aivan nurkan takana." Bhamaru vastasi kiertäen suurta kehää taivaalla. Se lensi kohti paikkaa jossa he olivat aijemmin nähneet Chicarolin miehet.
"He ovat leiriytyneet. Heillä ei vaikuttaisi olevan suurikaan kiire." Ribute sanoi Bhamarulle heidän saavuttaessaan sotilaiden leirin.
Alhaalta kuului tappelun ääniä. "He ovat silti lähestyneet kyläänne." Bhamaru kuiskasi kaartaen hiljaa hieman alemmas.
Ribute huomasi kolme krokkusta jotka oli kiinnitetty kahlein suurten puiden runkoihin välimatkan päähän toisistaan.
Yksi niistä ahmi silmän räpäyksessä villisian kahteen kitaansa. Ribute puri huultaan ettei päästäisi pienintäkään ääntä. "Hirviöitä." Bhamaru sähähti itsekseen.
"Miten he voivat ratsastaa noilla? Tai ylipäätään, mistä he ovat saaneet nuo monsterit käsiinsä?" Ribute kysyi värisevällä äänellä aarnikotkaltaan.
"Minä en tiedä ystäväni." Bhamaru huokaisi surullisella äänellä. Ribute havahtui mietteistään kuullessaan kiljuntaa leiristä.
"Päästä irti senkin kaksipäinen lisko!" kuului raivoisan pisteliäs huuto. Leirin suurimmasta teltasta käveli lihaksikas mies jonka sileäksi ajelluilta kasvoilta kuvastui ylimielinen ilme.
"Vertaatko minua uljaaseen krokkukseen? Kiitos teidän korkeutenne!" mies nauroi kolkosti reuhtoen hentoa naista kädestä.
"Ikävä tuottaa pettymys mutta aikakautesi prinsessana on ohi. Valtias Chicarol syrjäyttää kaikki Astrun säälittävät pikku hallitsijat kuten isäsi,
ottaen valtaan koko Astrun, ja sinä olet tarpeeksi sievä tullaksesi vaikka hänen vaimokseen." mies sanoi ja työnsi kasvonsa aivan lähelle naisen kasvoja.
Hänen kuunvalkea ihonsa kalpeni jopa entisestään kun mies sipaisi hänen kullanhohtoiset hiuksensa pois kasvoilta. Nainen sylkäisi miehen kasvoille.
"Pysy kaukana." nainen kiljui ja ryntäsi juoksuun.
"Nyt on meidän hetkemme!" Ribute huudahti yllättäen. Bhamaru syöksyi alas, suoraan ällistyneen miehen ja pakenevan prinsessan väliin.
Hetkeäkään epäröimättä Ribute tarttui riuskasti naisen käteen ja vetäisi kaikin voimin. Kun hän seuraavan kerran tajusi jotakin maailman menosta, istui prinsessa hänen kanssaan Bhamarun selässä.
Hento nainen näytti olevan jopa Ributea enemmän päästään pyörällä. "Anteeksi, en kai satuttanut?" Ribute kysyi tältä.
"E-et." hän sai soperrettua. "Olen Ribute. Asun kylässä tässä lähellä. Selitän enemmän kun pääsemme maahan." Ribute selitti nopeasti eikä prinsessa kysellyt enempää.
Bhamaru laskeutui leiriin jossa Dimar oli rakentanut havunoksista komean katoksen. Kohteliaasti Ribute auttoi prinsessan pois aarnikotkan selästä ja vei tämän katoksen alle, nuotion vierelle.
"Minä olen siis Ribute Lupur, tämä tässä on Dimar Pokrus, hyvä ystäni. Olemme partioimassa koska nuo iljetykset ehtivät kyläämme. Oletko kunnossa?" Ribute selvitti hieman tilannetta.
"Olen ihan kunnossa, kiitos kysymästä." prinsessa hymyili ja veti sitten henkeä. "Olen Ladilga, prinsessa Nojuin kuningaskunnasta. Tai siis, olin..." Ladilga huokaisi lohduttomasti.
Ribute ja Dimar olivat hiljaa odottaen Ladilgan jatkavan. "Chicarolin miehet hyökkäsivät valtakuntaamme muutama viikko sitten. En tiedä mitä perheelleni tapahtui." hento nainen kertoi ääni hiipuen.
Hän pyyhkäisi silmiään ja huokaisi syvään. "Miehet jakautuivat kolmeksi eri ryhmäksi ja yksi ryhmistä päätti ottaa minut mukaansa, olisin 'lahja' Chicarolille."
"Miten joku voi kohdella noin ihmistä?" Ribute ärjäisi. "Sinä et paljon tiedä, Ribute." Dimar totesi saaden pisteliään mulkaisun osakseen Ributelta.
"Kiitos sinun, olen sentään kunnossa." Ladilga sanoi hymyillen Ributelle. "Se oli vähintä mitä voin tehdä." Ribute sanoi vastaten hymyyn.
"Tai tyhmintä. Olisit voinut jäädä kiinni." Dimar mutisi. "Mutta en jäänyt!" Ribute kiljaisi viskaten kepin pätkällä kohti Dimaria.
"Älä hänestä välitä. Hän nyt vaan on vähän tuollainen." Ribute osoitti sanansa prinsessalle. Hän naurahti. "Voitte sanoa minua Ladiksi, niin kaikki ystäväni tekevät." Ladilga sanoi.
"Selvä on Ladi." Ribute naurahti tökkien nuotiota puukalikalla. "Ei kai sinua haittaa jos joudut viettämään tämän yön täällä metsässä?" Ribute kysyi.
"Mikä vain on parempi kuin noiden sikojen leirissä." prinsessa puuskahti. Dimar mutisi jotain itsekseen.
"Menehän nyt siitä jo!" Ribute tiuskaisi tälle. Mitään sanomatta Dimar hyppäsi Dikabumin selkään ja katosi pian öiselle taivaalle.
"Dimar muistuttaa isoveljeäni." Ladi hymyili surumielisesti. "Onko hänkin noin pisteliäs?" Ribute naurahti. "On tosiaan! Tai, ehkä, oli." prinsessa sanoi kyynel poskea pitkin valuen.
"Älä menetä toivoasi! Et voi ikinä tietää mitä on tapahtunut. Käy nyt nukkumaan, huomenna vien sinut kyläämme ja sitten keksimme jotakin. Saat tavata minun perheeni." Ribute lohdutti.
"Kiitos." Ladilga niiskutti ja kömpi huopien väliin havukatoksen alle. Oli kulunut tuskin kymmentä minuuttia kun huopakasasta kuului jo hentoisaa tuhinaa.
Ribute hymyili itsekseen ja kohensi sitten tulta muutamalla puukalikalla. Nuotiosta nousi kipinä ryöppy taivaalle valaisten tumman hahmon ylhäällä.
Dikabum laskeutui ja sen siivistä kuului hiljainen kahahdus. "He nukkuvat jo kaikki. En usko että he liikkuvat ennen aamua. Käydään nukkumaan." Dimar sanoi.
"Nuku sinä ensin. Katoksen alle ei mahdu kuin kaksi." Ribute vastasi katsellen nuotiota. "Arvon prinsessa on siis vallannut nukkumapaikkamme." Dimar nurisi äkeästi.
Ribute ei kiinnittänyt häneen huomiota. Dimar kömpi huopakasaan pysytellen mahdollisimman kaukana prinsessasta. Ribute puuskahti ja alkoi syödä leipää eväspussista.
Aika kului ja Ribute alkoi tuntea itsensä uniseksi. Juuri kun hän on nukahtamaisillaan, kuului havukatoksesta liikettä. "Mene nukkumaan." Dimar sanoi unen mataloittamalla äänellä.
Ribute hieroi silmiän ja haukotteli makeasti. "Kiitos, meinasin nukahtaa pystyyn." hän sanoi virnistäen miehelle. Dimar heitti hymyn tapaisen. Ribute kömpi huopien sekaan ja nukahti todella nopeasti.
Kun Ribute havahtui sikeästä unestaan, hän ei heti edes muistanut missä oli. Hetken silmiään räpytellen hän nousi ylös ja näki Dimarin joka tamppasi nuotiota sammuksiin.
"Heräsithän sinäkin." mies sanoi ja katsoi sitten prinsessaa joka oli silittelemässä Ributen aarnikotkaa.
"Ymmärtääkö se että olen kiitollinen?" Ladilga kysyi Ributelta. "Kyllä se varmaan ymmärtää. Minä voin kyllä sanoakin sen hänelle jos haluat." Ribute ehdotti.
"Osaatko sinä puhua sen kanssa?" Ladilga kysyi silmät pyöreinä.
"Itseasiassa kaikki aarnikotkaratsastajat oppivat kommunikoimaan ratsunsa kanssa, mutta minä pystyn puhumaan kaikkien eläimien kanssa." Ribute selitti hieman nolostuneena.
"Upeaa!" Ladilga henkäisi innoissaan. "Voisitko kiittää sitä puolestani?" prinsessa kysyi sitten.
"Bhamaru, Ladilga on todella kiitollinen avustasi hänen pelastamisessaan." Ribute sanoi. "Oli mukava olla avuksi." Bhamaru vastasi kumartaen prinsessalle.
"Minulla olisi vielä yksi pyyntö." Ladilga sanoi. "Niin?" Ribute kysyi.
"Kun menemme kyläänne, niin voisitteko jättää kertomatta että olen prinsessa." hän pyysi. "Miksi ihmeessä?" Dimar kysyi kylmällä äänellä.
"En ole koskaan pitänyt siitä että ihmiset kohtelevat minua kuin lasiesinettä, ja mielistelevät minua vain sen takia että olen prinsessa. Haluan että minusta pidetään sen takia että olen minä." Ladilga sanoi hieman surullisesti. "Ymmärrän. Tieto siitä että olet prinsessa, jääköön meidän kolmen väliseksi." Ribute julisti juhlallisesti.
"Eikö niin, Dimar?" tyttö kysyi kääntäen katseensa mieheen joka pakkasi huopia reppuun.
"Miten vain." tämä vastasi välinpitämättömästi. "Hienoa! Eiköhän lähdetä kohti Hioria." Ribute sanoi heittäen kaksi reppua olalleen.
"Ladi, tuletko Bhamarun kyytiin?" Ribute kysyi nuorelta naiselta joka nyppi havun neulasia hiuksistaan.
Prinsessa ei varmasti ollut kuin muutaman vuoden Ributea vanhempi, mutta hänen asemansa ja elegantti käytöksensä saivat hänet vaikuttamaan vanhemmalta.
"Mielelläni." Ladilga naurahti kiiveten Ributen taakse aarnikotkan selkään. Dikabum oli ponkaissut ilmoille jo hetki sitten.
"Tässä on kylämme, Hior." Ribute sanoi kun uudet ystävykset hyppäsivät pois Bhamarun selästä. Dimar käveli edempänä kohti Lupurien kotia.
"Kerrassaan ihana paikka!" Ladilga henkäisi silmät loistaen. "Niin minustakin." Ribute sanoi. Ladilga huomasi surun hänen äänessään.
"Mikä hätänä?" Ladilga kysyi huolestuneena Ributelta. "Joudumme luultavasti jättämään kylämme. Chicarolin miehet ovat tulossa tänne päin eikä meillä ole varaa taistella heitä vastaan." tyttö huokaisi.
"Ne hirviöt!" Ladilga kivahti. "Sanopa muuta." Ribute tokaisi.
"Tämä on minun kotini." Ribute kertoi heidän astuessa sisään. "Tässä on äitini Lica." Ribute esitteli. "Hauska tavata." Lica hymyili.
"Tämä on isoäitini Fhina, nuo ovat pikkusiskoni Sani ja Jilan, tuossa on kaksosveljeni Mercus." Ribute jatkoi esittelyään. Mercus katsoi Ladilgaa silmät säihkyen.
Ladilgan poskille nousi hento puna hänen hymyillessä Mercukselle. "Isäni Nazar on jossain, kyllä hän kohta tulee kotiin. Niin, ja tuossa on Dimarin äiti Ulmita, sekä hänen pieni poikansa Hanek." Ribute palpatti.
"Oikein hauska tavata teidät kaikki, olen Ladilga." nainen esitteli itsensä. "Voi sinua tyttö kulta, sinun kaunis mekkosi on ihan likainen ja repaleinen!" isoäiti hössötti.
"Niin on. Olin vankina Chicarolin miesten leirissä, mutta Ribute ja hänen aarnikotkansa pelastivat minut." Ladilga kertoi. "Sinä olet urhea kultaseni." isoäiti kehaisi.
"Tein vain mitä täytyi." Ribute totesi vaatimattomasti. "No mutta Ladilga, tulehan, mennään etsimään sinulle jotakin puhdasta ja ehjää vaatetta!" isoäiti sanoi tomerasti.
"Olet ylen ystävällinen rouva Lupur." Ladilga sanoi hymyillen vienosti. "Sano vain isoäiti, tai Fhina." isoäiti pyysi johdattaessaan Ladilgaa etsimään puhtaita vaatteita.
"Kas, te olette palanneet, käynkin heti sanomassa Okudille että nyt on heidän vuoronsa lähteä partioimaan." Nazar huitaisi ovelta ja hävisi matkoihinsa saman tien.
Ribute katseli hymyillen pientä Hanekia joka piteli pienissä käsissään tiukasti isoveljensä puusta veistämää aarnikotkaa.
"Miten meni yö?" sisään tömistelevä Nazar kysyi tyttäreltään. "Hyvinhän se. Pelastin vangin ja sitä rataa." Ribute virnisti hölmistyneelle isälleen.
Hän ei ehtinyt sanoa mitään kun isoäiti käveli huoneestaan Ladilgan kanssa. Naisella oli päällään housut jotka näyttivät todella suurille hänen hoikalla varrellaan, sekä pitkä keltainen paita.
"Hei, sinä olet varmaan Nazar." Ladilga tervehti sisään tullutta miestä. "Minä olen Ladilga. Tytäresi pelasti minut." nainen kertoi.
"Hauska tavata." Nazar sopersi päätään raapien. "Nyt kaikki syömään!" Lica julisti nauraen. "Mitä ruokaa?" Ribute kysyi.
"Perunoita ja lihaa." hänen äitinsä vastasi. "Voisin syödä kokonaisen hirven!" Mercus huudahti vatsaansa taputtaen. "Aih!" hän huudahti samassa.
"Mitä kävi?" Ladigla riensi huolestuneena Mercuksen vierelle. "Ei tässä mitään. Haava on vielä vain vähän kipeä." Mercus rauhoitteli.
"Mikä haava, mitä sinulle on käynyt?" Ladilga kysyi istahtaen Mercuksen viereen sohvalle. Mercus selitti kaiken mitä Aarniovuorella oli tapahtunut ja Ladilga kuunteli silmät tuikkien.
"Onneksi sentään olet elossa." nainen huokaisi Mercuksen lopetettua.
"Niin, muuten en olisi koskaan tavannut sinua." Mercus virnisti saaden Ladilgan jälleen punastumaan.

Jaaa, olkaahan hyvät!