19. Lähdön aika

Ribute käveli leirin läpi. Hän katseli tuttuja kasvoja. Yleensä niin iloiset ihmiset olivat kalpeita ja vaisuja.
He parsivat revenneitä telttojaan kasaan ja tarkistelivat edelleen mitä kaikkea krokkukset olivat tuhonneet. Joiltakin perheiltä krokkukset olivat syöneet hevosen.
"Onneksi Ghagros on sentään kunnossa." Ribute ajatteli ja päättikin mennä katsomaan sitä. Kyläläiset olivat päästäneet hevoset pienelle niitylle metsän laitaan.
Talvi oli alkanut kellastaa niityn kasveja. Ghagros saapui heti Ributen luo. "Hei, miten sinä voit?" hän kysyi.
"En oikein tiedä. Minun pitäisi lähteä Dimarin kanssa lohikäärmeitä etsimään." tyttö huokaisi sivellen hevosen turpaa.
"Sinun pitää lähteä. Krokkukset on surmattava." Ghagros tokaisi lyhyesti ja napakasti.
"Minä kyllä huolehdin perheestäsi, ja ovathan aarnikotkatkin apunamme. Sinun ja Dimarin on lähdettävä ja etsittävä lohikäärmeet." Ghagros sanoi painaen turpansa Ributen olkapäälle.
"Minun tulee ikävä sinua." Ribute huokaisi kyyneleen juostessa hänen likaista poskeaan pitkin.
"Minun sinua myös rakas ystäväni." Ghagros hirnahti.
"Me lähdemme." Ribute sanoi vaisusti isoäidilleen leiriin päästyä. "Voi rakas lapsi, minä en haluaisi päästää sinua edes silmistäni." Fhina huokaisi halaten Ributea tiukasti.
"Kyllä minä sen tiedän." tyttö sanoi hymyillen isoäidilleen aavistuksen. "Voisinko peseytyä jossakin?" Ribute kysyi.
"Keitin juuri padallisen vettä joka lienee jäähtynyt sopivaksi." Fhina hymyili sipaisten hiuskiehkuran Ributen kasvojen edestä.
Tyttö seurasi isoäitiään joka kaatoi hänelle muutaman ämpärillisen vettä, ja pystytti sitten sukkelasti telttakankaista sermit joiden takana Ribute peseytyi.
Hänen paha olonsa lieveni hiukan kun hän viimein sai pestä löyhkäävän krokkuksen veren päältään. Kun Ribute tuli ulos sermien takaa, säikähti hän pahanpäiväisesti ja pudottaen miltein pyyhkeen päältään.
"Suostuit siis lähtemään?" kysyi tyttöä vastapäätä seisova Dimar. Hän antoi kirkkaiden silmiensä katseen kiertää pyyhkeeseen kietoutuneessa Ributessa.
"Kyllä. Äläkä siinä tuijota vaan väisty!" tyttö kivahti työntäen miehen pois tieltään. Vahva käsi tarttui Ributen ranteeseen. Ihmeissään tyttö käännähti ympäri.
"Hyvä!" Dimar tokaisi ja hymyili leveästi. Ribute yllättyi miehen reaktiosta ja oli jälleen pudottaa pyyhkeensä.
"Menenkin tästä pakkaamaan." Dimar tokaisi ja lähti.
Kuivateltuaan ja saatuaan puhtaat vaatteet päällensä Ribute meni perheensä luo. "Te siis lähdette huomenna?" Mercus kysyi Ributen istahtaessa nuotion äärelle kuivattelemaan.
"Niin." tyttö mumisi syöden leipää jonka isoäiti oli hänelle ojentanut. "Eikö sinua sureta jättää perhettäsi ja läheisiäsi tänne?" Ladilga kysyi siirtyen lähemmäs Ribute istumaan.
Mercus siirtyi vaivihkaa perässä. "Voi Ladi, minua surettaa todella paljon." Ribute huokaisi painaen katseen varpaisiinsa.
Hetken hän nieleskeli kyyneleitä ja kääntyi sitten katsomaan Ladilgan sädehtivän sinisiin silmiin. Prinsessan kasvoilta kuvastui ymmärrys ja myötätunto.
"Toivotan kaikkea hyvää matkallenne, etsikää lohikäärmeet ja syöskää Chicarol vallasta. Niistä hirveistä krokkuksista on päästävä.
Tehkää se, kaikkien meidän, sekä minun perheeni tähden." Ladilga sanoi kyyneleet silmissä kiillellen. Ribute liikuttui Ladilgan rohkaisevista sanoista ja halasi tätä.
"Toivotaan että perheesi löytyy kunnossa." Ribute sopersi kyyneltensä seasta. Ladilga nyökkäsi.
Kyläläiset päättivät pitää leiriä vielä yhden yön puron ääressä. Seuraavana aamuna he jatkaisivat matkaa luoteeseen. Ribute ja Dimar puolestaan suuntaisivat aamulla länteen.
Ribute istui myöhään nuotiolla isänsä vierellä. "Pelottaako sinua?" Nazar kysyi tyttäreltään joka katseli nuotion sylkevän kipinäryöppyjä öiselle taivaalle.
Ribute kääntyi katsomaan isänsä kasvoja. Ne olivat huolen ja murheen rypyttämät, mutta silmissä Nazarilla oli vielä tuttu kipinä.
"Ei minua pelota. Minä en vain haluaisi jättää teitä." Ribute huokaisi itkuaan pidätellen.
"Kyllä me pärjäämme. Sinun ja Dimarin varalle on suunniteltu suuria asioita. Tulevaisuutemme vapaina on tiedän käsissänne.
Emmehän halua viettää tulevaisuuttamme Chicarolin orjina, unikalaisiksi aivopestyinä." Nazar sanoi kaapaten tyttärensä kainaloonsa. Ribute hymyili isälleen.
"Menehän nyt nukkumaan kukkaseni." isä kehotti Ributea.
"Hyvää yötä isä." tyttö toivotti isälleen ja ryömi sitten telttaansa.
Ribute riisui vaattensa ja mönki peittojen väliin, Hän ei meinannut saada unta laisinkaan, ja kun hän viimein nukahti, heräili hän jatkuvasti.
Kova tuuli narisutti ja katkoi oksia puista, ja Ribute oli jatkuvasti kuulevinaan krokkuksien raskaan hengityksen. Lopulta tyttö ei kestänyt enää.
Hysteerisenä hän juoksi ulos teltasta ja ryntäsi suoraan kauempana kävelevän Dimarin kaulaan. "Mikä hätänä?" Dimar kysyi yllättyneenä pidellen tärisevää Ributea itseään vasten.
"Krokkukset tulevat." tyttö sopersi vapisevalla äänellä. "Näit varmaan pahaa unta. Odota, käyn sanomassa äidille että tulen sinun telttaasi yöksi." Dimar sanoi ja katosi hetkeksi telttaan.
"Minä menen Ributen telttaan yöksi, hän näki pahaa unta krokkuksista." Ribute kuuli Dimarin selittävän äidilleen.
"Oletpa mukava. Tulehan sitten aamulla vielä tervehtimään meitä." Ulmita sanoi pojalleen ääretöntä rakkautta äänessään. "Tietysti." Dimar vastasi lämpimästi ja astui ulos teltasta.
Kauhuissaan oleva Ribute tarrasi Dimarin kädestä kiinni ja yhdessä he menivät telttaan.
Ribute heräsi kehnosti nukutun yön jälkeen ja huomasi Dimarin nukkuvan vierellään. Ributea hävetti yöllinen käyttäytymisensä, joten hän pukeutui ääneti.
"Herää Dimar, on aamu." hän sanoi ja töni miestä kylkeen. Mies mumisi jotain ja alkoi osoittaa heräämisen merkkejä. Ribute poistui teltasta.
Hän tallusti perheensä luo nauttimaan herkullista aamupalaa jota hänen äitinsä ja isoäitinsä olivat valmistaneet. Dimarkin saapui aamiaiselle.
Ribute katseli pikkusiskojaan jotka söivät äitinsä vierellä. Pieni Sanikin otti jo horjuvia askeleita. "Pärjätkö varmasti?" Lica kysyi tyttäreltään.
"Pärjään kyllä. Onhan minulla Dimar ja Bhamaru." Ribute hymyili äidilleen rohkaisevasti. "Teimme Fhinan kanssa sinulle uusia vaatteita." Lica sanoi kaivellen telttaansa.
Hän esitteli Ributelle villasta ja nahkasta valmistettuja vaatteita. Ne oli kirjailtu tyylikkäästi mutta silti ne olivat yksikertaisia.
"Kiitos, nämä ovat ihania." Ribute ihasteli saaden äidiltään hymyn vastaukseksi. Aamu kului tavaroita pakatessa.
Nuoret saivat mukaansa teltan, muutaman täkin, ruokaa, vaatteita sekä uusia aseita. Lopulta kaksikko oli lähtövalmis. Nazar kutsui kyläläiset paikalle.
"Rakkaat kyläläiset, tai, en tiedä voiko meitä enää edes kyläläisiksi kutsua. Emme tiedä onko Hior enää edes pystyssä." mies huokaisi syvään.
"Kuitenkin. Tyttäreni Ribute, faunabor, jolla on elementtientaitajan miekka, sekä Dimar Pokrus, jolla on Valinin miekka, lähtevät tänään pitkälle matkalleen lohikäärmeitä etsimään." Nazar selitti.
"Toivottakaamme heille Diaelan ja Zikorin siunausta, sekä paljon hyvää onnea matkansa varalle." Nazar kehotti. "Siunausta!" kyläläiset huusivat yhteen ääneen.
Jokainen kyläläinen saapui tuomaan nuorille joitakin tavaroita joiden he ajattelivat olevan hyödyksi heidän matkallaan.
Koristeellisin kivin koristeltu tikari, tukku helposti syttyvää tuohta ja kananmunan kokoinen kimpale kultaa oli vain murto osa siitä mitä kyläläiset Dimarille ja Ributelle antoivat.
Lopulta tuli aika hyvästellä perhe.
"Minun tulee teitä aivan valtava ikävä." Ribute huokaisi pyyhkäisten silmiään. "Niin meidänkin sinua." Fhina sanoi syleillen pojantytärtään.
"Ladilga, vahdi ettei pöljä veljeni hölmöile mitään." Ribute pyysi hymyillen. "Totta kai." Ladilga naurahti. "Tule tänne!" Mercus sanoi levittäen kätensä. Ribute syleili veljeään joka nosti hänet ilmaan.
"Pidä itsesi hengissä, ja yritä kestää mörökölliä." Mercus tuhahti vilkaisten Dimaria kohti. "Yritetään." Ribute naurahti.
"Kultaseni, lupaathan pitää itsestäsi huolta!" Lica pyysi rutistaen tyttärensä käsiä omissaan. "Lupaan äiti." Ribute lupasi halaten äitiään.
"Koko tulevaisuutemme on teidän varassanne, luotamme teihin." Nazar sanoi ja rutisti tyttärensä lujasti itseään vasten. "Lupaan yrittää parhaani isä." Ribute vannoi rutistaen isäänsä.
"Suunnatkaa siis länteen päin, kohti Pamporin kuningaskuntaa. Sieltä voitte saada lisätietoja." isoäiti kertoi Ributelle ja Dimarille. "Kohti Pamporia siis." Dimar tokaisi.
Ribute halasi vielä kerran jokaista perheenjäsentään. Myös Dimar syleili äitiään ja pikkuveljeään. "Se on menoa nyt." Ribute sanoi Dimarille.
He puhalsivat pilleihinsä ja nopeasti Bhamaru ja Dikabum lennähtivät paikalle. Nuoret hyppäsivät ratsujensa selkään ja kiisivät aamuiselle taivaalle.