5. Kivulias aamu -kaikille

Ribute heräsi pistävään kipuun. Hän avasi silmänsä ja huomasi makaavan omassa sängyssään täysissä pukeissa.
Tyttö katseli vaatteitaan jotka olivat aivan mutaiset. Kipu kyljessä ja se että jalan taivuttaminen sattui muistuttivat häntä viimeöisestä harjoittelusta. Hän puki ylleen puhtaat vaatteet, ja asteli ulos huoneestaan.
"Miten olet nyt vasta jalkeilla, eihän sinulla ole ollut tapana nauttia liikaa viiniä?" Lica kysyi ihmeissään tyttäreltään joka näytti todella uupuneelta.
"Nukuin vain huonosti. Missä isoäiti on?" hän kysyi äidiltään joka istui pöydän ääressä tekemässä pientä nuttua ilmeisesti Sanille. "
Hän on Ulmitan kanssa hakemassa lähteeltä kylmää vettä. Jilan on sairas." äiti vastasi hiljaa katsoen tytärtään surullisena. "Onko hän vakavasti sairas?" Ribute kysyi yllättyen äitinsä huolestuneesta ilmeestä.
"On, mutta isäsi ja muutamat muut kylän miehet lähtivät hakemaan kamolkukan terälehtiä. Niistä tehty jauhe parantaa Jilanin jälleen." äiti sanoi ja hymyili vanhimmalle tyttärelleen rohkaisevasti.
"Mikä helpotus." tyttö huokaisi "Missä Mercus on?" hän kysyi äidiltään. "Nukkuu myöhäistä iltaa ja viiniään vielä pois." Lica naurahti. Ribute pyöräytti silmiään.
"Menen ulos." Ribute sanoi äidilleen.
Pihassa Ulmita ja Fhina tulivat häntä vastaan. "Mikä jalkaasi on käynyt?" isoäiti kysyi katsoen pojantytärtään. "Minä kaatusin eilen." Ribute tokaisi nopeasti.
Hän ei halunnut kertoa kellekkään mitä Dimar opetti hänelle. "Vai niin." isoäiti sanoi ja jatkoi keskustelua Ulmitan kanssa. Ovelasti Ribute käytti tilanteen hyväkseen ja livahti huomaamattomasti pois tilanteesta.
Hän käveli metsään. Puiden lehdet olivat alkaneet jo vaihtaa asuunsa syksyn väriä. Punaisen ja keltaisen sävyt värjäsivät metsän kauneudellaan. Linnut lauloivat vielä viimeisiä lirkutuksiaan ennen kuin ne suuntaisivat kohti etelää. Metsäkauris lopetti heinän syömisen ja katsoi Ributea. Näytti aivan kuin se olisi nyökännyt. Yksikään eläin ei pelännyt Ributea. Hän viihtyi eläinten seurassa ja eläimet hänen.
Edessä näkyi pieni metsälampi jossa hän oli aijemmin lohduttanut Dimaria. Hänen mieleensä palasi miehen tuoksu, hänen kätensä karheus ja se miten hänen silmistään paljastui suru, sen tunteettoman muurin sijaan joka niistä usein kuvastui. "Lopeta!" Ribute komensi itseään ja istahti kivelle. Hän vinkaisi kivusta sillä hänen polveensa sattui. Hän kääri housun lahkeensa ylös tarkastellakseen kipeää polvitaivettaan. Polvitaipeessa oli punainen jälki, ja suuri kellertävänvihreä mustelma ylti lähes nilkkaan saakka. Ribute rullasi varovasti lahkeen alas ja nosti paitansa helmaa.
Tyttö katsoi kylkeään jossa juoksi pitkä punainen jälki ja sen ympärillä oli suuri mustakeltainen mustelma. Tyttö huokaisi itsekseen, Hän katseli lammen tyyntä pintaa joka heijasti hänen peilikuvansa.
"Kamala minkä näköinen olen!" hän puhahti itsekseen. Ributen silmien alla oli tummat renkaat ja hänen tukkansa oli takkuinen. Hänellä oli vielä hiukset letitettynä eilisillan jäljiltä. Tyttö pujotti hiuslenkin irti hiuksistaan ja alkoi haroa sormillaan takkuja selvemmiksi. Puusta pomppasi orava kipittäen tytön vierelle. Pää kallellaan se tutkiskeli tytön puuhia.
"Hei pikkuinen, ompa sinulla komea häntä." Ribute kehaisi hymyillen oravalle. Orava alkoi heti sukia pörröistä häntäänsä. "Y-ymmärsitkö sinä mitä sanoin?" Ribute kysyi ihmeissään. Orava päästi naksutuksen ja pörhisti häntäänsä entisestään. "Oho, taitoni alkavat kehittyä." tyttö yllättyi. Orava kiipesi hänen vierelleen kivelle ja nappasi Ributen hiuslenkin pieniin tassuihinsa.
"Pidätkö siitä? Ota vain jos haluat. Minulla on niitä lisää kotona." tyttö jutteli. Onnellisena orava pujotti hiuslenkin häntäänsä ja juoksi puuhun. Ilmeisesti kertomaan muille oraville hienosta lahjastaan.
Ribute oli saanut selvittyä kaikki takut hiuksistaan kun hän havahtui johonkin omituiseen. Koko metsä oli aivan hiljainen. Linnut eivät enää laulaneet. Ributella oli omituinen tunne että kaikki ei ollut kuten piti.
Nopeasti hän nousi ylös kiveltä ja lähti juoksemaan takaisin kylään päin. Jokainen askel teki kipeää mutta paha tunne hänen sisällään voitti kivun.
Lähestyessään kylää hän näki isänsä ja toisen miehen. He olivat yltäpäältä veressä. Pelko Ributen sisällä kasvoi kasvamistaan.

Olipas aika lyhyt pätkä tällä kertaa.
Mutta ei näitä muutenkaan kukaan lue, niin...