16. Hyvästi Hior

Pian kaikki istuivat ruokapöydässä. Ribute huomasi Mercuksen luovan pitkiä katseita Ladilgan suuntaan.
Hän tönäisi veljeään kyynärpäällä ja virnisti tälle kiusoittelevasti. Mercus näytti Ributelle kieltään. Ributen syötyä vatsansa täyteen ja vietyä astiat pois pöydästä pyysi isoäiti häntä ja Dimaria tulemaan huoneeseensa. "Onko jokin hullusti?" Ribute kysyi.
"Ei, ei sitä. Mihin minä ne nyt laitoin." isoäiti mumisi penkoen kaappiaan. "Löytyipäs!" hän hihkaisi ja veti kaapista ulos kaksi suurta satulaa.
"Tein nämä teille." hän hymyili ojentaen satulat kaksikolle. Suuret, nahkaiset satulat olivat todella hienoja. Dimarin satulaan ilo kirjailtu hopeisella langalla kuvioita.
Ributen satulassa kuviot olivat kultaiset. "Kiitos isoäiti, tämä on upea!" Ribute kiitti. "Tämä on todella hieno." Dimarkin myönsi ja hymyili Fhinalle hieman.
"Nyt pystytte ratsastamaan aarnikotkienne kanssa mukavammin. Molemmissa satuloissa on kantolaukut sekä taskuja." isoäiti kertoi.
"Kiitos vielä kerran." Ribute sanoi ja halasi isoäitiään. Ulko-ovelta kuului koputus. Kun Ribute, Dimar ja isoäiti tulivat ulos isoäidin huoneesta, seisoivat Okudi ja Wyar eteisessä.
"He ovat liikkuneet kylää kohti." Ribute kuuli Okudin selittävän isälleen. "Minusta tuntuu että meidän täytyy lähteä. Huomenna." Wyar huokaisi.
"Käy puhaltamassa aukion torveen. Tiedotan asian heti kaikille kyläläisille." Nazar sanoi Wyarille. Wyar nyökkäsi ja miehet poistuivat.
"Älä sure poikaseni, kyllä me pärjäämme." isoäiti lohdutti poikaansa joka tuijotteli lohduttomana varpaisiinsa. "Onhan se surullista lähteä, mutta viisaampaa kuin taistella." Lica pohti.
"Kiitos teille kaikille." Nazar sanoi hymyillen ja lähti sitten aukiolle. "Onko isäsi joku johtaja tai sellainen?" Ladilga kysyi suputtaen Ributelta.
"No joo. Hän on kylän johtaja, kun kylämme Viisas kuoli vasta vähän aikaa sitten. Hän nimesi isän johtajaksi, tosin isää nyt ei voi kutsua Viisaaksi." Ribute naureskeli.
"Sittenhän olet itsekin melkein prinsessa." Ladilga vinkkasi hihittäen. "Aivan!" Ribute naurahti.
Jälleen kaikki kyläläiset olivat kokoontuneet kylän aukiolle kuuntelemaan kylän uuden johtajan asiaa.
"Rakkaat kyläläiset, asiat alkavat olla sillä tavoin, että huomen aamulla, meidän on lähdettävä ja jätettävä Hior." Nazar puhui jylisevällä äänellä. Kyläläisten kauhistuneista henkäisyistä huolimatta Nazar jatkoi.
"Toivon että huomenna auringon noustessa kaikki olisivat valmiina lähtöön." Mies viittasi kädellään että kaikki voivat poistua. "Olen niin pahoillani." hän huokaisi hiljaa itsekseen.
Ribute kuuli isänsä sanat. "Ei tämä ole sinun vikasi." tyttö lohdutti. "Minulla on silti syyllinen olo." Nazar huokaisi. "Uskon sen, mutta oli silti viisaampi päätös jättää kylä kuin taistella." Ribute rohkaisi.
"Niin. No, mennäänpä nyt sisälle pakkaamaan kaikki tavarat mukaan." Nazar tokaisi yrittäen kuulostaa iloiselta.
Koko illan Lupurin perhe pakkasi Ulmitan, Dimarin ja Ladilgan avustuksella omaisuuttaan kasaan.
"Olisi varmaan aika käydä nukkumaan." isoäiti arveli heidän pakattuaan kaiken mahdollisen.
"Minä teen sinulle pedin Mercuksen huoneeseen, jos et pistä pahaksesi." isoäiti sanoi Ladilgalle.
"Se sopii oikein hyvin." Ladilga hymyili posket helakan punaisina.
Ribute meni nukkumaan raskain mielin.
Yöllä Ribute havaihtui tunteeseen että joku tuijotti häntä. Hän raotti silmiään vain nähdäkseen Dimarin tumman hahmon istuvan hänen sängyn reunallaan.
"Mene pois, minua väsyttää." Ribute mumisi äreänä. "En minä halunnut häiritä. Anna minun vain olla tässä." mies kuiskutti. "Onko jokin pielessä?" Ribute kysyi nousten istumaan.
"Ei mikään sen hullummin kuin aikaisemminkaan. Halusin vain katsella sinua." Dimar sanoi ajattelematta sanojaan. Hän yskäisi nolona.
Ributen onneksi huoneessa oli pimeää sillä tytön kasvoille nousi leveä hymy. "Olen iloinen että minulla on sinut." Ribute sanoi varovasti.
"Samoin." Dimar vastasi yllättäen. "Olet lohikäärmeratsastaja." Ribute sanoi vaihtaakseen kiusallista puheen aihetta. "Niin." Dimar vastasi lyhyesti.
"Nyt kun krokkukset ovat palanneet, oletko ajatellut etsiväsi lohikäärmeet?" Ribute kysyi varovasti.
"Olen kai. En oikein tiedä." Dimar sanoi mietteliään kuuloisena. "Sama se. Tule tänne, huomenna on aikainen herätys." Ribute naurahti ja taputti sänkyä vierellään. Dimar kävi makaamaan tytön vierelle.

"Ribute. Ribute, herää!" Tyttö avasi silmänsä ja näki Dimarin kasvot.
"Joko on aamu?" tyttö ynisi rutistaen silmiään kiinni. "On on! Ylös nyt!" Dimar komensi. Väsyneenä Ribute vääntäytyi ylös sängystään.
"Herätä minut ja sano että tämä on pahaa unta." tyttö mumisi Dimarille joka odotti Ributen pukeutuessa. "Tekisin sen mielelläni, jos vain pystyisin." mies vastasi.
Ribute hymyili hänelle. "Mitäs te tulette samasta huoneesta?" Mercus kysyi kujeilevasti Ributelta heidän astuessaan ulos Ributen huoneesta.
"Heräsin aikaisemmin ja menin herättämään Ributen." Dimar vastasi katsomatta Mercukseen. "Mörökölli." Mercus sanoi Ladilgalle olkiaan kohauttaen.
Ladilga kikatti Mercukselle. Ribute katseli isäänsä surullisena. Nazar ei ollut laisinkaan oma pirteä itsensä. Hänen olkansa olivat painuneet alas ja hän alkoi tämän tästä tuijottelemaan tyhjyyteen.
Isoäiti onneksi oli oma tomera itsensä. "No niin nuoriso, mennäänhän nyt sitten!" hän hoputti.
"Mihin me menemme äiti?" Jilan kysyi äidiltään joka ei olisi millään halunnut poistua rakkaan kotinsa suojista. "Pitkälle retkelle." Lica vastasi yrittäen hymyillä Jilanille kuin kaikki olisi hyvin.
"Koska tulemme kotiin?" tyttö kysyi silmät ihmetyksestä pyöreinä. Hän ei ymmärtänyt miksi kaikki olivat niin surullisia. "Minä en tiedä kultaseni." Lica huokaisi.
Kylä oli täynnä hevosia kärreineen. Ihmiset pakkasivat tavaroitaan surullisina niiden kyytiin ja vastailivat lastensa kysymyksiin.
Nuoret miehet juttelivat kuinka olisivat kyllä pystyneet päihittämään vaikka mitkä sotilaat ja liskoelukat, siihen kuitenkaan edes itse uskomatta. Ribute ja Dimar kutsuivat aarnikotkansa paikalle.
"Lähdettekö mukaamme vai jäättekö Aarniovuorelle?" Ribute kysyi Bhamarulta. "Lähdemme tietty mukaanne. Koko laumamme lähtee." Bhamaru vastasi Ributen yllätykseksi.
"Mitä?" tyttö kysyi suu ihmetyksestä auki loksahtaen.
"Aarniovuori ei ole enää turvallinen jos Chicarolin sotilaat löytävät sen. Sitäpaitsi kylänne asukkaat ovat aina olleet kovin ystävällisiä meitä kohtaan. Nyt on meidän vuoromme auttaa teitä.
Niimpä eilen illalla laumamme johtaja päätti että lähdemme teidän mukaanne." Bhamaru selitti.
"Upeaa! Kiitos!" Ribute huudahti syleillen ystäväänsä. "Vähintä mitä voimme tehdä." Bhamaru hymyili.
Nazar oli kävellyt kylän aukiolle ja odotti jälleen puheenvuoroa. "Ystävät, kyläläiset. Surun aika on koittanut. Joudumme jättämään Hiorin. Olen todella pahoillani." mies sanoi.
"Nazar, ei tämä sinun vikasi ole." joku kylän miehistä huusi. "Me luotamme sinuun. Teit fiksun päätöksen." kuului väkijoukosta. "Kiitos." Nazar sanoi pyyhkäisten silmiään hihaansa.
Juuri kun Nazar oli huitaisemassa kädellään ryntäsi Ribute aukiolle. "Kyläläiset!" tyttö huusi ja kaikki kääntyivät katsomaan. "Minulla on ilo kertoa että saamme apua yllättävältä taholta."
Samassa alkoi kuulua kova äänisiä kiljahduksia. Kaikki kohottivat katseensa taivaalle, jossa liiteli satoja aarnikotkia.
"Koko Aarniovuoren lauma on luvannut liittyä joukkioomme, auttamaan meitä muutossamme. Kiitos heille." Ribute sanoi. Kaikki alkoivat hurrata ja taputtaa.
Pienet lapset ryntäsivät innoissaan silittelemään maahan laskeutuneita suuria eläimiä jotka ottivat tyytyväisinä paijaukset vastaansa. Ribute huomasi suuren aarnikotkan jonka sulista oli hohto jo hieman himmennyt.
Siitä huolimatta sen silmien katse välkähteli kilpaa auringon kanssa. "Sinä olet luultavasti tämän lauman johtaja." Ribute sanoi varovasti.
"Kyllä olen. Ja sinä olet Ribute, faunabor." tämä vastasi. Ribute nyökkäsi. "Minä olen Ahirufus, erittäin mukava tavata." aarnikotka tervehti.
"Ilo on minun puolellani. Apunne on korvaamatonta." Ribute kiitti. "Erittäin mukava olla avuksi. Teemme kaikkemme teidän hyväksenne." Ahirufus lupasi. Ribute niiasi kotkalle syvään.
"Osaisitko sinä sanoa mihin suuntaan meidän kannattaisi lähteä?" tyttö kysyi vielä uljaalta eläimeltä. "Suosittelisin luoteeseen päin." hän vastasi.
"Sinne siis!" Ribute tokaisi ja kertoi asian isälleen. Kyläläiset lähtivät luoteeseen.

Ja kommenttia kiiiitos :))