8. Vanha ystävä

Siellä makasi yksisarvinen jolla oli siivet. Ne olivat nyt verestä punaiset ja hieman repaleiset.
Eläimen sarvi hohti kaikkia värejä mitä kuvitella saattoi. Ribute käveli varovasti sen vierelle.
"Mitä sinulle on käynyt?" Ribute henkäisi nähdessään eläimen olevan täynnä syviä haavoja. "Krokkukset hyökkäsivät kimppuni." lentävä yksisarvinen vastasi yllättäen.
Ribute säpsähti. "Ymmärrät puhettani?" tyttö änkytti.
"Kyllä. Olet ilmeisesti faunabor, koska ymmärsit puhettani vaikka en edes puhunut ihmisten kieltä. Me lentävät yksisarviset osaamme puhua myös ihmisten kieltä." se selitti.
"Verenhukkani on suuri. Luultavasti kuolen." hevonen sanoi tyynesti. "Et kuole jos se minusta riippuu! Dimar, hae isoäiti!" Ribute komensi ja nuorukainen pinkaisi matkaan.
Ribute riisui päällimmäisen paidan päältään ja alkoi repiä siitä palasia.
"Ei sinun olisi tarvinut." lentävä yksisarvinen sanoi tytölle. "Lepää nyt vain." Ribute kehotti ja alkoi sitoa eläimen haavoja paitansa suikaleilla.
Tytön korviin kantautui askeleita ja puheen sorinaa. "Nyt olet hyvissä käsissä. Dimar ja isoäitini tulevat." Ribute sanoi lentävälle yksisarviselle. "Täällä!" tyttö huusi ja huiskutti kättään.
"Mikä nyt on niin suuri hätä ettei ehdi selittää?" Ribute kuuli isoäidin utelevan Dimarilta ihmeissään. "Hei kultase..." isoäiti ehti aloittaa mutta huomasi samassa loukkaantuneen eläimen.
"Diumpor, sinäkö siinä?" isoäiti kysyi hiljaa. "Pikku Fhina, oletko se sinä?" Diumpor innostui yrittäen nostaa päätään.
"Kyllä se olen minä, tosin en enää niin pikkuisena. Älä rasita itseasi rakas ystäväni!" isoäiti kehotti kiiruhtaen Diumporin vierelle.
"Mitä sinulle on käynyt?" isoäiti kysyi pyyhkäisten kyyneleen silmäkulmastaan. "Krokkukset. Ne ovat palanneet. Voi miten mukava tavata sinua." Diumpor sanoi hieman korskuvalla ihmisten kielellä.
Dimar näytti siltä kuin olisi nähnyt aaveen. "Dimar ja Ribute. Menkää heti kylään ja laittakaa Ghagrokselle kärrit perään. Pyytäkää myös Nazar ja joku muu kylän miehistä mukaan. Viemme Diumporin kylään!" isoäiti käskytti ja nuoret tekivät työtä käskettyä

"Joko uskot?" Ribute kysyi voitonriemuisesti heidän hölkätessään kylää kohden. "En voi muutakaan." Dimar tuhahti.
Ribute ei ollut varma uskoiko itsekkään. "Minä haen Ghagroksen, ota sinä kärrit vajasta." Ribute huusi Dimarille juostessaan hakemaan hevostaan.
"Oletko kunnossa, jaksatko auttaa?" Ribute kysyi hevoselta päästyään tämän vierelle. "Kyllä minä jaksan sinua auttaa. Olet tehnyt kaikkeni minun eteeni." Ghagros vastasi.
"Nyt ymmärrän sinuakin!" Ribute kiljahti pelästyneenä. "No sepä hyvä. Taitosi kehittyvät Ribute." Ghagros hörähti iloisesti.
"Tule, mennään nopeasti hakemaan isä!" Ribute sanoi ja lähti juoksemaan Ghagros vierellään kotiaan kohti. Dimar oli ottanut kärrit vajasta ja vetänyt ne talon oven eteen.
"Isä, tule ulos!" Ribute huusi oven raosta. "Mikä hätänä, oletteko lähdössä retkelle?" Nazar kysyi ihmeissään katsoen kärrejä ja Ghagrosta jotka seisoivat hänen edessään.
"Ei, pyydä joku toinenkin voimakas mies mukaan, nopeasti!" Ribute hoputti isäänsä. Nazar katsoi tytärtään ihmeissään mutta asteli sitten viereisen talon ovelle ja koputti siihen.
"Hei ystäväiseni." kuului matala miesääni oven suusta. "Hei Tapdes, onko sinulla mitään tekemistä juuri nyt?" Nazar kysyi ystävältään. "Eipä oikeastaan, tarvitko apua jossain?" Tapdes kysyi.
"Tyttäreni pyysi minua ja jotakin toista vahvaa miestä tulemaan metsään. On kuulemma jokin hätänä." Nazar selitti. "No ei sitten aikailla vaan mennään!" Tapdes tokaisi ja kiskoi kengät jalkaansa.
Ribute oli valjastanut Ghagroksen kärrin eteen ja lähti jo juoksemaan edeltä kohti metsää muut perässään. "Ribute miksi olet ulkona vain pelkässä aluspaidassa?" Nazar kysyi ihmeissään.
"Isä, nyt ei ole aikaa typerille kysymyksille!" tyttö kivahti. Ghagros pärskähti tavalla joka kuulosti naurahdukselle.

"Tulkaa, tänne puiden väliin isä!" Ribute kehotti. Miesten suut loksahtivat auki heidän katseidensa osuessa Diumporiin.
"Nyt ei ole aikaa ällistellä!" isoäiti hoputti. "Nostakaa Diumpor kärriin!" hän käskytti Nazaria ja Tapdesi jotka tekivät työtä käskettyä. Isoäiti hyppäsi vikkelästi kärriin.
"Nazar ja Tapdes, tulkaa mukaan, enhän minä jaksa kylässäkään nostaa Diumporia pois kärristä." isoäiti sanoi.
Miehet kiipesivät kärriin isoäidin vierelle ja Ghagros lähti laukkaamaan kohti kylää.
Dimar ja Ribute kävelivät eteen päin hiljaisuuden vallitessa. Oli jo ilta ja ilma oli käynyt kylmäksi. Ribute tärisi aluspaidassaan niin että hampaat kalisivat.
"Onko sinulla kylmä?" Dimar kysyi. "No miltä näyttää." Ribute murahti. "Mitäs revit paitasi." mies vastasi hänelle.
Ributen päässä kiehui mutta hän sai pidettyä itsensä hiljaa. Onneksi kylään ei ollut pitkä matka.
Ribute ryntäsi sisään kotiinsa ja kipitti heti takan ääreen missä paloi pieni tuli. Hieman lämmiteltyään hän veti paidan päälleen ja kysyi äidiltään sitten: "Missä isoäiti on?"
"Hän on heinäladossa." Lica vastasi hämmentäen ruokaa padassa. Ulmita ompeli pientä paitaa pöydän äärellä. "Onpas kaunis paita." Ribute kehaisi.
"Oletko sitä mieltä? Se tulee vauvalle." Ulmita hymyili. "Oikein suloinen. Vauva pitää siitä varmasti." Ribute vakuutti. Dimar istuutui äitinsä viereen pöydän ääreen.
Hänestä välittämättä Ribute asteli ulos ja lähti kävelemään kohti heinälatoa. Hän avasi ladon oven ja raikas heinäntuoksu tulvahti hänen kasvoilleen.
Soihtu paloi seinällä ja valaisi isoäidin keskittyneet kasvot. Hän oli pyyhkinyt kaiken veren pois ystävänsä siivistä ja turkilta ja sitonut kaikki tämän haavat.
Jilan istui isoäidin vieressä ja tuijotti silmät selällään Diumporia. "Hei Ribute. Kiitos kun tulit hakemaan minua." isoäiti kiitti huomatessaan tytön astuvan latoon.
Ribute hymyili isoäidilleen ja istahti tämän vierelle. "Pikku Jilan näyttää aivan samalle kuin sinä pienenä." Diumpor sanoi isoäidille.
"Jilan on innoissaan saadessaan tavata sinut. Kerroin hänelle juuri tänään tarinan siitä kun tapasimme ensimmäistä kertaa." isoäiti kertoi Diumporille. Diumpor korskahti.
Hänen silmistään kuvastui väsymys ja halu kertoa jotakin isoäidille. Isoäiti vaistosi tämän. "Jilan, eiköhän olisi nukkumaan meno aika?" Fhina kehotti ja kuuliaisesti tyttö nousi ja lähti kävelemään kotia päin.
"Hyvää yötä!" hän toivotti iloisesti ja sulki oven perässään. "Sinä haluat kertoa minulle jotakin." isoäiti sanoi Diumporille. "Totta." Diumpor myönsi.
"Krokkukset ovat palanneet. Ne kiertelevät tässä lähialueella ja pelkäämpä että ne löytävät kohta kyläänne." Diumpor epäili huolestuneena.
"Pitäisikö minun kehottaa veljeäni laittamaan aarnikotkaratsastajat partioimaan kylän ympäristöä?" Fhina kysyi ystävältään.
"Se voisi olla viisasta." Diumpor vahvisti.
 

Kommentit ois ihan kivoja... ^^