21. Oveluus on miekkaa vahvempi

"Meidän on pelastettava kuningasperhe." Dimar sanoi Ributelle heidän kävellessään päällystettyä tietä pitkin. Kauempana näkyi kaunis linna.
Se oli valkoinen ja siinä oli useita pyöreitä torneja. Ributen silmään pisti se, että linnan katoilla liehuvat liput olivat kuvioitu verenpunaisella tähdellä josta valui pisara.
"Missähän heitä pidetään vankina?" Ribute kysyi antaen katseensa kiertää kaupunkiympäristössä. "Siitä täytyy ottaa selvää." Dimar vastasi määrätietoisesti.
"Anteeksi, missähän teidän kuningasperhettänne pidetään vankina?" Dimar kysyi kohteliaasti naiselta joka käveli heidän ohitseen kori täynnä omenoita.
Nainen oli kaunis ja hänellä oli päällään kaapu joka yletti maahan asti. Vihreässä kaavussa oli hopeisena kuvioituja mielikuvituksellisen muotoisia symboleita.
Hänen kellertävät silmänsä tuikkivat kaavun hupun alta. "Linnan tyrmässä." nainen vastasi helisevällä äänellä.
"Kiitos." Dimar kiitti ja jatkoi matkaansa. Ribute kiiruhti hänen kannoillaan.
Dimar näytti mietteliäältä heidän kävellessään kohti linnaa. Ribute ei kuitenkaan ehtinyt kysyä mieheltä mitään kun yllättäen heidän kadulla tapaamansa nainen seisoi heidän edessään.
"Tulkaa, voin auttaa." nainen pyysi viittoen nuoria seuraamaan itseään. Nainen johdatti heidät pienelle, mutta viehättävälle mökille. "Tervetuloa, tämä on kotini. Keitän teille teetä." nainen sanoi hymyillen.
"Pyysitkö meidät tänne siis teelle?" Dimar kysyi naiselta. "Kaikki aikanaan." nainen vastasi Dimarin pisteliäästä äänensävystä välittämättä.
Nainen esittäytyi Miregraksi. Miregra oli kattanut pöytään kolme kuppia ja kaatoi parhaillaan niihin höyryävää vettä. "Miksi olette täällä?" Miregra kysyi istahtaen tuolille pöydän ääreen.
"Koska sinä raahasit meidät tänne." Dimar vastasi myrkyllisesti. "Ajattelitteko siis pelastaa kuningasperheen?" Mirega kysyi Dimarin huomautuksista huolimatta.
"Miten arvasit?" Ribute hämmästyi. "Haluatteko kuulla salaisuuden?" nainen kysyi katsoen vuorotellen Ributea, vuorotellen Dimaria.
"Olen noita." tämä sanoi ennen kuin Ribute, tai edes Dimar ehti vastata. Kaksikko tuijotti naista suu auki. "Onko teillä mitään suunnitelmaa kuningasperheen pelastamiseksi?" Miregra kysyi hörppien teetään.
"On. Ajattelin varastaa meille haarniskat joiden turvin pääsisimme linnaan ilman että meihin kiinnitettäisiin huomiota." Dimar selitti.
"Mitenkäs ajattelitte saada haarniskat?" noita kysyi katsoen Dimaria arvioivasti. "Ajattelitteko tappaa heidät?" noita kysyi antamatta nuorelle miehelle tilaisuutta vastata. Dimar alkoi ärtyä.
"Mitä muutakaan voisimme tehdä?" hän kysyi ärtyneenä. "Uniuutetta." Miregra sanoi pilke silmissään. Ribute seurasi keskustelua hiljaa maukasta teetään hörppien.
Ovelta kuului hiljaista rapinaa. "Jaa, Ziir taitaa tulla kotiin." Mirega sanoi nousten pöydästä. "Saapikkaat miun ovat likaiset jälleen." pieni pörröinen olento jupisi tepastellen sisään.
Määrätietoisesti se hyppäsi pöydälle ja alkoi pyyhkiä saappaitaan rätillä. Se hinkkasi ja puunasi niin kauan kunnes sen kirkkaan punaiset saappaat loistivat jälleen.
"Tässä on Ziir. Hän on pallomarsuli, he ovat pientä kansaa joka on erittäin tarkka saappaistaan. Pelastin kerran Ziirin kotkan kynsistä ja hän jäi auttelemaan minua kotiaskareissa." Miregra selitti.
"Mukavata tavata teirät ihmisolennot." Ziir sanoi kumartaen syvään. "Hauska tavata." Ribute hymyili ruskealle, pörröiselle olennolle jonka mustat silmät tuikkivat kirkkaina.
"Etsitkö minulle uniuutetta?" noita pyysi pieneltä apulaiseltaan joka hyppäsi alas pöydältä ja alkoi koluta hyllyjä ja laatikoita.
"Ja mitenhän me tämän kanssa menettelemme?" Dimar kysyi nenäkkäästi Ziirin kiikuttaessa uniuutteen Miregralle.
"Sotilaat ovat hyvin viinaanmeneviä. Valmistan aineen joka näyttää ja haisee viinalle, sekotan uniuutteen siihen, teidän tehtävänne on viedä juoma miesten ulottuville.
Kun he juovat tätä, se vaikuttaa kuin alkoholi, ja he luulevat vain sammuneensa. Silloin te varastatte heidän haarniskansa." noita selitti. "Loistava suunnitelma!" Ribute hihkaisi.
Dimar pysytteli hiljaa keskittyen muka melkein tyhjään teekuppiinsa. "Millä te olette liikkeellä, kävellenkö?" noita kysyi Ributelta. "Aarnikotkiemme kanssa." tyttö vastasi.
"Missä ratsunne ovat? Minusta olisi mukava tavata heidät, en ole tavannut aarnikotkia aikoihin." Mirega kysyi hymyillen. "Ei kai tänne eksy yhtään Chicarolin miehistä?" Ribute varmisti.
"Ei. He eivät tiedä minun asuvan täällä." noita vakuutti. "Dimar, tule." Ribute komensi katsoen miestä tuimasti. Mukisematta hän seurasi. "Minä en luota tuohon noitaan." Dimar mutisi.
"Hän vaikuttaa luotettavalta. Sitäpaisti hänestä on meille apua." Ribute sanoi puhaltaen pilliinsä. Dimar teki saman perässä. Aarnikotkat lehahtivat paikalle.
Ribute ryntäsi irrottamaan kantamuksia aarnikotkan selästä. "Saammeko tuoda nämä tänne?" Ribute kysyi raahaten säkkejä noidan mökkiin. "Totta kai. Kyllä täällä tilaa on." noita hymyili säteilevästi.
Hänen paksut, tummat hiuksensa valuivat tuuheina hänen rinnoilleen saakka. "Aarnikotkat tulivat, tule toki tervehtimään heitä." Ribute kutsui Dimarin raahattua kantamuksensa sisälle. Yhdessä he menivät ulos.
"Ne ovat vielä kauniimpia kuin muistinkaan!" Miregra henkäisi kuin pikkutyttö. "Saako Miregra koskea teihin?" Ribute kysyi aarnikotkilta. "Kyllä minulle käy." Bhamaru vastasi. Dikabum myöntyi myös.
"Oletko sinä faunabor?" Miregra huudahti yllättyneenä. "Joo." Ribute vastasi hieman ujosti. "Minä aistinkin sinussa jotan suurempaa!" Miregra sanoi hymyillen.
"Aarnikotkille käy että kosket niihin." Ribute vastasi hymyillen. Miregra silitteli aarnikotkia haltioissaan.
"Kohta alkaa ulkonaliikkumiskielto, teidän kannattaa kiiruhtaa kaupunkiin ja saada jotkut kaksi juomaan nämä." Miregra sanoi ojentaen nuorille kaksi pullollista kirkasta juomaa.
"Voivatko aarnikotkat jäädä tänne?" Ribute kysyi noidalta. "Kaikin mokomin! Minulla on muutamia jäniksiä, voin hyvin luopua niistä hieman hemmotellakseni ratsujanne." Miregra sanoi hymyillen säteilevästi.
"Kiitos avustasi!" Ribute vilkutti Miregralle Dimarin jo kävellessä edempänä.

"Miten saamme viinat sotilaiden ulottuville?" Ribute kysyi Dimarilta joka marssi tytön edellä.
"Sinä annat ne." Dimar sanoi lyhyesti. "Mitä?" tyttö älähti. Dimar oli hiljaa. Nuoret pääsivät kaupunkiin jossa suurin osa ihmisistä oli jo mennyt koteihinsa.
Harvat ihmiset pyörivät vielä kaduilla, mutta hekin luikkivat sisään huomatessaan kahden mustahaarniskaisen sotilaan kävelevän kauempana. "Nyt on sinun vuorosi." Dimar sanoi Ributelle.
Tyttö nielaisi kuuluvasti ja lähti tärisevin käsin kävelemään sotilaita kohti. "Arvon herrat." Ribute sanoi nöyrimmällä äänellään ikinä. "Niin?" toinen sotilaista kääntyi tyttöä kohti.
"Tässä olisi lahja arvon herroille."  Ribute sanoi niiaten niin syvään kuin pystyi. Sotilaat tarttuivat pulloihin joissa oli kirkasta nestettä.
Toinen heistä avasi pullon ja nuuhkaisi sitä. Hän otti pienen huikan ja maiskutteli sitä liioitellusti.
"Viinaa. Tuo nuori nainen tietää naisen paikan maailmassa. Naiset tekevät ruokaa ja palvelevat miehiä parhaansa mukaan." sotilaat nauroivat ottaen jo pitkiä huikkia pulloistaan.
Ributen olisi tehnyt mieli läväyttää miehiä avokämmenellä päin kasvoja, mutta hän hillitsi itsensä. "Tuleeko söpöliini viettämään iltaa kanssamme?" toinen sotilaista kysyi jo hieman sammaltaen.
"Anteeksi mutta minun pitää valmistaa ruokaa miehelleni." Ribute sanoi niiaten muka anteeksipyytävästi. "Kyllä miehesi osaa ruokaa tehdä." toinen sotilaista sanoi lähestyen Ributea.
Mies veti Ributen itseään vasten ja työnsi kasvonsa aivan tytön kasvojen lähelle. Hänen henkensä haisi jo aivan viinalle.
"Tule kanssani pubiin, voimme pitää hieman hauskaa." sotilas vihjaili haistellen Ributen hiuksia. "Laske irti." käski matala ääni sotilaiden selän takaa.
Uniuutteesta humaltuneet sotilaat kääntyivät yllättyneinä katsomaan. Dimar seisoi sotilaiden edessä. Hän oli vetänyt miekkansa esiin ja seisoi hievahtamatta paikallaan.
"Kukas sinä luulet olevasi?" toinen sotilaista kysyi horjuen Dimaria kohti. "Laskekaa hänet irti." Dimar toisti silmät palaen.
Ributea kiinni pitelevä sotilas laski tytöstä irti ja molemmat alkoivat lähestyä Dimaria unilääkkeen tokkuroittamin askelin. He vetivät miekkansa ja huitoivat niillä ilmaa huvittavan näköisesti.
Nopeasti Dimar pyörähti vetäen miekkansa lappeella toisen sotilaista nurin. Toista hän potkaisi nilkkaan ja molemmat olivat rähmällään maassa.
Molemmat olivat niin pökerryksissä etteivät he päässeet painavan haarniskan vuoksi ylös. Ribute painautui Dimaria vasten. "Kiitos." tyttö sopersi täristen voimakkaasti.
Hetken nuoret katsoivat kun sotilaat sätkivät kuin kilpikonnat selällään. Onneksi uniuute vaikutti nopeasti ja lopulta miehet nukahtivat. "Tule, nopeasti!" Dimar hoputti vetäen isompaa sotilasta kujalle.
Ribute tarttui pienemmän sotilaan käsistä ja raahasi hänet puuskuttaen kujalle. "Äkkiä!" Dimar supisi alkaen irroittaa haarniskaa sotilaan päältä.
Ributella oli vaikeuksia nahkalenkkien kanssa ja kun hän sai viimein haarniskan pois sotilaan päältä, oli Dimarilla jo haarniska yllään. "Auta." Ribute pyysi.
Dimar auttoi Ributea irroittamaan, sekä pukemaan haarniskan päälleen. Ribute vilkaisi vielä puuvillaisissa alusasuissaan kujalle makaamaan jääneitä sotilaita.
"Vauhtia nyt!" Dimar käski. Ributen oli vaikea kävellä raskaassa haarniskassa mutta hän yritti kävellä mahdollisimman luontevasti.
"Eiväthän hiukseni näy?" tyttö varmisti Dimarilta yrittäen pysyä miehen tahdissa. "Eivät näy." mies vastasi.