"Kerro ihmeessä." Yalada kehotti Ributea joka ryysti kiireesti loput keittonsa liemestä alas.
"Voisitte mennä perheeni ja muiden kyläläisten kanssa etsimään heille uutta asuinpaikkaa. Sieltä teitä ei varmasti löydettäisi." Ribute selitti.
"Miten he muka sinne pääsisivät? Matkaa on todella paljon." Dimar tuhahti. "Minulla on toinenkin idea." tyttö jatkoi. "Niin?" kuningas sanoi katsoen kysyvästi.
"Voisin pyytää Dikabumia etsimään kyläläiset ja aarnikotka lauman joka matkaa heidän kanssaan.
Dikabum voisi suostutella kaksi aarnikotkaa tänne ja he voisivat viedä kuningasperheen kyläläistemme luo." Ribute kertoi suunnitelmastaan.
Dimar pysyi vaiti, joka kertoi hänen myöntyvän tytön ehdotukseen. "Dikabum? Aarnikotkia? Mitä ihmettä?" Thior kysyi takkuisia hiuksiaan sukien.
"Niin. Aarnikotkia on enää hyvin vähän, ja kahta lukuunottamatta kaikki matkaavat entisten Hiorin kyläläisten kanssa." Miregra sanoi.
"Ja ne kaksi ovat Ributen ratsu Bhamaru, sekä Dimarin ratsu Dikabum."
 

"Siihen että pelastimme teidät on muukin syy kuin pelkkä hyväntahtoisuutemme." Dimar murahti. Ribute potkaisi miestä sääreen pöydän alla.
"Kertokaa vain jos voimme mitenkään auttaa. Ilman teitä olisimme menehtyneet." kuningas sanoi katsoen Dimariin todella kiitollisena.
"Tiedätkö mikä tämä on?" Dimar kysyi vetäen miekkansa tupesta. Mies ojensi sen kuninkaalle. Hetken miekkaa tutkailtuaan kuninkaan ilme kirkastui.
"Oletko sinä lohikäärmeratsastaja?" hän kysyi katsoen Dimariin todella yllättyneenä. Mies nyökkäsi. "Ja tarvitset minun apuani lohikäärmeiden löytämiseksi?" Geroid arvasi.
"Niin." Dimar sanoi työntäen kuninkaan ojentaman miekan takaisin tuppeensa. "En tiedä muuta, kuin että Isaroh vuorella asuva vanha mies tietää lohikäärmeistä enemmän." kuningas huokaisi.
"Anteeksi että en voi auttaa enempää." hän sanoi selvästi pahoillaan. "Kiitos. Se riittää auttamaan meidät alkuun." Ribute kiitti hymyillen.
"Menen kertomaan Dikabumille suunnitelmasta." tyttö sanoi melkein rynnäten ulos mökistä. Nopeasti tyttö selitti aarnikotkalle aikeensa.
"Kyllä se käy. Tämä on poikkeustila, joten eivätköhän jotkut kaksi ystävääni suostu kuningasperhettä kuljettamaan." Dikabum lupasi lehahtaen matkaan samantien.
 

"Aarnikotkilla kestää muutaman päivän lentää tänne. Joten teidän on nyt piileskeltävä täällä, sopiihan se sinulle Miregra?" Ribute kysyi kävellessään sisään.
"Tietysti. Sopu sijaa antaa." noita hymyili tiskaten astioita. "On jo myöhä. Sijaan kaikille vuoteet, kaikki tarvitsevat nyt unta." nainen sanoi.
"En muista koska olisin nukkunut kunnolla." Yalada huokaisi makeasti haukotellen. Mökki ei ollut koolla pilattu, joten Ribute ja Dimar joutuivat nukkumaan pienessä vierashuoneessa.
"Voin nukkua lattialla." Dimar sanoi levittäen yhdestä säkistä täkkejä lattialle. "Et kyllä nuku siinä kylmällä lattialla. En halua että vilustut." Ribute komensi miestä tuimasti.
"Sinäkään et kyllä nuku lattialla. Vaikka kasaisimme kaikki peittomme lattialle, tulisi kylmyys silti siitä läpi." Dimar tokaisi yhtä napakasti kuin Ribute.
"Siinä tapauksessa meidän on molempien nukuttava tässä sängyssä." Ribute totesi. "Niimpä kai." Dimar sanoi kömpien tytön vierelle.
"Hyvää yötä." Ribute toivotti painuen hentoisasti miehen lämmintä kylkeä vasten. "Öitä." Dimarin ääni kuului pimeydestä.
 

"Tulkaahan syömään." kuului Miregran ääni huutavan. Unisena Ribute nousi ylös huomaten että Dimar oli jo pukeutunut. Silmiään hieroen tyttö asteli ruokapöytään.
"Valmistin ruokaa teidän aineksistanne, ei kai haittaa?" Miregra kysyi Ributen ottaessa palan leipää.
"Minun omat ruokatarpeeni ovat kovin vähäiset, olen niin kauan asunut vain Ziirin kanssa." noita selitti. "Ei se mitään. Ymmärrän." Ribute sanoi suu täynnä leipää.
Kuningasperhe näytti jo paljon paremmalle. Heidän vaatteensa olivat repaleiset ja likaiset, mutta itse ihmiset näyttivät voivan paljon paremmin.

He hymyilivät ja jutustelivat keskenään. Vaivihkaa Ribute tutkiskeli kuningasperhettä. Kuningas oli viisaan ja lempeän oloinen mies.
Hänen lämpimät ruskeat simänsä tuikkivat nyt kirkkaammin kuin eilen ja hänen aijemmin luultavasti siisti partansa rehotti nyt valtoimenaan.
Kuningatar oli hoikka ja pitkä. Hänellä oli punertavanruskeat pitkät hiukset, jotka olivat nyt melkoisessa takussa tyrmässä lojumisen jäljiltä. Prinssi oli noin Dimarin ikäinen, nuori mies kuitenkin.
Hän oli harteikas ja muutenkin raamikas nuorukainen. Hänen kostean hiekan värinen kihara hiuspehkonsa näytti hieman linnunpesälle, mutta se johtui hiusten takkuisuudesta.
Hänen vihreissä silmissään oli ystävällinen tuike, aivan kuten isällään.
 

"Kiitos." Dimar sanoi työnteän tuolinsa takaisin pöydän alle. "Mihin menet?" Ribute kiirehti kysymään. "Kaupunkiin." mies vastasi vetäen kenkiä jalkaansa.
"Minusta se ei ole kovin viisas idea." Miregra huomautti. "Olen samaa mieltä." Ribute vahvisti vilkaisten mökin nurkassa lojuviin haarniskan kappaleisiin.
Mitään sanomatta mies sulki oven perässään. "Minä lähden perään!" Ribute huudahti rynnäten ulos. Dimar oli jo pitkällä Ributen juostessa hänet kiinni.
"En tarvitse lapsenvahtia." Dimar murahti Ributen huomattuaan. Tyttö ei vastannut mitään, käveli vain. Miregran mökki sijaitsi pienen kukkulan laella, metsän ja puron vierellä.
Reitti kaupunkiin ei ollut helppokulkuinen, mutta juuri sen takia kukaan ei uskonut kenenkään asuvan siellä.
 

Torikauppiaden määrä oli vähentynyt, mutta vielä jotkut sinnikkäät ihmiset kaupittelivat tuotteitaan ympäriinsä marssivista mustahaarniskaisista sotilaista huolimatta.
Ribute seisahtui koruja myyvän naisen kojun eteen. Samassa kuului kiljuntaa ja itkua.
Säikähtyneenä Ribute kääntyi katsomaan äänen suuntaan. Hän näki kuinka joukkio nauravia sotilaita raahasi itkeviä nuoria naisia mukanaan.
"Mitä heille tapahtuu?" Ribute kysyi hätääntyneellä äänellä koruja myyvältä naiselta joka pudisteli päätään surumielisenä.
"Nuo eläimet pitävät kaikkea omaisuutenaan. He hakevat mielestään kauniita naisia mukaansa ja tekevät heille ties mitä. Heidän mielestään olemme alempiarvoisia ihmisiä koska emme ole Unikalaisia.
Jumalille kiitos että olen jo ikäs eikä kukaan heistä kiinnitä minuun huomiota." kauppias seliti Ributelle. "Sinuna pitäisin varani." hän varoitti vielä.
"Kiitos. Lupaan pitää varani." Ribute sanoi tarkastellen puolikuun muotoista kaulakorua. Hän kääntyi katsomaan Dimarin suuntaan ja kauhistui.
"Hei, sinulla on tutun näköinen miekka." yksi sotilaista sanoi kiinnittäen huomionsa Dimarin vyöllä roikkuvaan miekkaan. Mies ei vastannut sotilaalle, katsoi vain häntä palavin silmin.
"Sinä olet se joka päästi kuningasperheen pakenemaan!" toinen sotilaista karjaisi vetäen miekan tupestaan.
Dimar veti miekkansa mutta yksi sotilaista sivalsi sen miehen käsistä ja kalahtaen Valinin mieka putosi katetulle tielle. Ribute oli syöksymäisillään apuun.
"Juokse!" Dimar muodosti sanan huulillaan. Pala kurkussa Ribute katsoi kun Dimar heitettiin katua vasten ja hänen kätensä sidottiin tiukasti.
"Et ollut yksin. Missä toverisi on?" yksi sotilaista karjui ravistellen Dimaria rajusti. "Ei minulla ollut ketään." Dimar sanoi tyynesti.
Yllättäen yksi sotilaista kääntyi katsomaan Ributea joka tuijotti tapahtumia kuin hän olisi seissyt jähmettyneessä laastissa. "Juokse idiootti!" Dimar karjaisi Ributelle joka ryntäsi juoksuun.
Sotilaita lähti juoksemaan hänen peräänsä. Kauhusta kankea Ribute juoksi minkä jaloistaan pääsi mutta haarniskoiden uhkaava kolina kuului hänen takanaan koko ajan.